Ilta Lauran kanssa

Talk show'n 10-vuotisjuhlailta KOSKETUS

”ILK on houkuttava ja koukuttava, aito.”

Ilta Lauran kanssa –live talk show on koskettanut ja viihdyttänyt yleisöä 10 vuoden ajan ympäri Suomea. Yksikään talk show –ilta ei ole samanlainen illan paikan ja vieraiden vaihtuessa. Yhteistä jokaiselle illalle on vuorovaikutus, rohkea heittäytyminen, rakkaudellinen läsnäolo, aidot ja rehelliset tarinat sekä elämänmakuinen musiikki.

KOSKETUS–illassa toimittaja-juontaja Laura Siltalan vieraiksi istahtavat Rovaniemellä vaikuttavat persoonat. Illan aikana Laura kysyy sekä heiltä että yleisöltä kosketuksesta: Mikä koskettaa illan vieraita? Milloin he ovat viimeksi tulleet kosketetuiksi? Kosketus jättää aina jäljen. Millaisia jälkiä elämä on heihin jättänyt? Minkälaisen jäljen he haluaisivat jättää jälkeensä?

Laura Siltala on vetänyt Ilta Lauran kanssa –talk showta vuodesta 2008. Viimeksi hän oli Rovaniemellä talk shownsa kanssa viime keväänä täyden Saivo-salin kera. Marraskuussa nähtävä talk show on osa syksyn 10–vuotisjuhlakiertuetta.

ROVANIEMEN ILLAN VIERAAT

Tanssiteatteri Rimpparemmin taiteellinen johtaja Matti Paloniemi
Butter Brothers: sirkustaiteilijat Eetu Ranta sekä Aarni Pahajoki
Suomen hiihtomaajoukkueen lihashuoltaja Kerttu Helynen

Elämänmakuista ja koskettavaa musiikkia tarjoilee teatterin kapellimestari-muusikko Minna Siitonen

ESITYSPAIKKA

Rovaniemen Teatteri, Lappia-talon kellariteatteri Saivo

ESITYKSEN KESTO

Esitys kestää n. 2 tuntia, sisältää väliajan.

LIPUT

Peruslippu 15 € / opiskelijat, eläkeläiset, työttömät 10 €

X