Pate Mustajärvi Teatterin kummitus

Pate Mustajärven Teatterin kummitus -kiertue rantautuu maaliskuussa 2019 teatterien lavoille yhteensä 18 konsertin verran. Kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla ja kokea Mustajärvi tulkitsemassa legendaarisia, kiertuetta varten uudelleen sovitettuja kappaleitaan kitarasäestyksellä intiimissä teatterimiljöössä. Säestyksestä vastaa kitaristi Ari “Kankku” Kankaanpää.

Parituntinen konserttielämys sisältää kattavan läpileikkauksen Mustajärven liki 40-vuotisen soolouran musiikillisiin aarteisiin sekä juuri kiertueen alla julkaistavaan tuoreeseen materiaaliin.

“Viime vuosina ei ole tullut kirjoitettua moniakaan sanoituksia, kun on muka kokoajan niin kiire. Nyt otin tietoisesti aikaa kirjoittamiseen ja se tuntui yllättävän hyvältä”, Mustajärvi kertoo.

Aiemmasta tuotannosta setissä kuullaan ainakin takuuvarmat kansan suosikit ”Ukkometso”, ”Jukeboksin luona” ja ”Mä elän vieläkin” sekä muita arkistojen helmiä.

”Nyt liikutaan ihan eri sfääreissä kuin aiemmilla kiertueilla, sillä teattereissa on aivan oma tunnelmansa, intiimi ja kohtalokas. Ja kerrotaanhan yleisestikin tarinoita teatterin kummituksista. Saa nähdä kokevatko he tarpeelliseksi osallistua esityksiin”, Mustajärvi pohtii.

ESITYSAIKA JA -PAIKKA

Pe 8.3. klo 19 Lappia-talo, Rovaniemen Teatterin suuri näyttämö Tieva

LIPUT

32,50 € (+verkkokaupan palvelumaksu 2,50 € / lippu)

X