Joulutarina palaa Lappia-taloon 2. marraskuuta

- Musiikkinäytelmä on Rovaniemen Teatterin 2000-luvun suosituimpia esityksiä

Musiikkinäytelmä Joulutarina palaa 2. marraskuuta Lappia-talon suurelle näyttämölle. Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Kari Väänänen. Esitys on Rovaniemen Teatterin sekä Tanssiteatteri Rimpparemmin yhteistuotanto ja pohjautuu Marko Leinon romaaniin sekä Juha Wuolijoen elokuvaan Joulutarina. Musiikkinäytelmästä on 26 näytöstä joulukuun 30. päivään saakka. Joulutarina kuului Rovaniemen Teatterin ohjelmistoon myös viime vuonna, jolloin se nousi 6050 hengen katsojamäärällään yhdeksi teatterin 2000-luvun suosituimmista näytelmistä.

Näytelmän tarina sijoittuu satujen Lappiin Korvajoen kylään, Korvatunturille ja Meren kaupunkiin. Tarinassa Nikolas-poika jää orvoksi ja päätyy puuseppämestari Iisakin oppiin. Varttuessaan aikuiseksi hän alkaa valmistaa jouluiksi leluja kylän lapsille ja tulee luoneeksi joululahjaperinteen.

Joulutarina-näytelmän roolit ovat muuttuneet edellisvuodesta siten, että puuseppä Iisakkina on nyt Kari Koivukangas ja aikuisena Nikolaksena Joni Kuokkanen. Muilta osin suurimpien roolien miehitys on sama kuin talven 2016-2017 näytöksissä. Nuorinta Nikolasta esittävät Samuel Heino ja Onni Jaatinen, 12-vuotiaan Nikolaksen roolissa vuorottelevat Niilo ja Olavi Angervo, parikymppinen Nikolas on Laura Kallas sekä vanhin Markku Lukka. Muissa rooleissa nähdään Rovaniemen Teatterin näyttelijöitä, Tanssiteatteri Rimpparemmin tanssijoita, avustajia ja Lapin Urheiluopiston tanssialan opiskelijoita.

Miehityksen lisäksi Joulutarina uudistuu siten, että sen näytökset on tekstitetty englanniksi ja kiinaksi. Rovaniemen Teatterin hallintojohtaja Sari Alatalo kertoo teatterin haluavan saavuttaa yleisöä yli kielirajojen.
- Joulutarina on kaunis ja koskettava joulunäytelmä kaikenikäisille. Haluamme palvella uusia asiakasryhmiä, matkailijoita ja paikkakunnalla asuvia ei-suomenkielisiä asukkaita. Tavoitteena on saavuttaa yhä useampia teatterisaliin yli kielirajojen, hallintojohtaja Alatalo selventää.

Työryhmää

Näytelmä pohjautuu Marko Leinon romaaniin sekä Juha Wuolijoen elokuvaan Joulutarina, jonka on ohjannut Juha Wuolijoki, tuottanut Juha Wuolijoki/Snapper Films Oy ja käsikirjoittanut Marko Leino.

Esitys on Rovaniemen Teatterin ja Tanssiteatteri Rimpparemmin yhteistuotanto.

Dramatisointi ja ohjaus Kari Väänänen
Koreografia Matti Paloniemi
Sävellys Minna Siitonen
Laulujen sanat Kari Väänänen ja Minna Siitonen
Lavastus Minna Kauhanen
Pukusuunnittelu Elina Vasko
Valosuunnittelu Kari Penttinen
Äänisuunnittelu Taito Kantomaa
Naamioinnin suunnittelu Kaisa Mylläri
Tarpeiston suunnittelu Anitta Vierelä

Rooleissa:
Samuel Heino, Onni Jaatinen, Niilo Angervo, Olavi Angervo, Laura Kallas, Joni Kuokkanen, Markku Lukka, Marko Syysmaa, Kirsi Kärnä, Vesa-Matti Komonen, Onerva Kärkkäinen, Kari Koivukangas, Markku Köngäs, Malla Ylijurva, Outi Nevanlinna, Anni Pilhjärta, Helmi Järvensivu, Atte Herd, Tatu Aspelund, Vanessa Bagge, Inka Leinonen, Riikka Manninen, Tiiamari Piira, Eeva Rohiola, Arttu Hyykoski, Aliina Vuento, Uuno Puolakka, Sulo Laukkanen, Liisa Ovaskainen, Sanni Ylitapio, Reetta Salonen, Hanna Rantala, Olga Koivukangas, Hilkka Kuokkanen, Lotte Hakso, Karri Kallas, Pieta Kinnunen, Saaga Mönkkönen, Ester Niemelä, Emilia Saarijärvi, Ville Suonnansalo, Venla Sääskilahti

Pelimannit Minna Siitonen, Henri Haakana, Valtteri Valo, pelimannikuski Jonne Kaaretkoski

X