Rovaniemen Teatterin suurella Tieva-näyttämöllä juhlitaan kaksoisensi-iltaa, kun Cheri ja Bill Steinkellnerin kirjoittama, Alan Menkenin säveltämä ja Glenn Slaterin sanoittama musikaalikomedia Nunnia ja konnia saa ensi-iltansa 30. syyskuuta ja 1. lokakuuta. Rikollisen hauskassa musikaalikomediassa on kaksoismiehitys ja osassa rooleissa nähdään vuorottelevia esiintyjiä. Musikaalikomedian on ohjannut lukuisia menestyneitä musiikkiteatteriteoksia ympäri Suomea ohjannut Rovaniemen Teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen ja valloittavat koreografiat ovat tamperelaisen tanssija-koreografi Elina Mäkelän käsialaa. Esityksen näyttävästä visuaalisuudesta vastaavat vierailijat lavastus- ja pukusuunnittelija Minna Välimäki sekä valosuunnittelija Mika Haaranen.

”Muistan Nunnia ja konnia jo lapsuudesta, kun kulutin vhs-nauhan puhki katsomalla elokuvaversiota loputtomasti. Vuonna 2009 näin musikaaliversion Lontoossa ja nyt oli mahdollisuus tehdä tämä spektaakkeli Rovaniemen Teatterin katsojille. Tarina kertoo yhteisön voimasta ja se voima on ollut myös meillä läsnä jokaisessa työvaiheessa aina suunnittelusta ja harjoittelusta ihan esityskaudelle asti. Tämä on meidän teatteriltamme iso ponnistus. Jokainen teatterin osasto sekä talon omat taiteilijat ja vierailijat ovat heittäytyneet tekemään tätä suurteosta itseään säästelemättä. Nyt yhteisöllisyys kasvaa, kun katsojat tulevat jakamaan tämän hyvän mielen musikaalin yhdessä meidän kanssamme”, kertoo Miika Muranen.

Musikaalikomedia perustuu 1990-luvun hittielokuvaan, jonka musikaaliversio on valloittanut katsojia ympäri maailmaa vuodesta 2006 lähtien. Musikaalissa yökerholaulajatar Deloris Van Cartier toivoo pääsyä parrasvaloihin. Unelma vain ei ota toteutuakseen ja Deloris joutuu ongelmiin nähdessään rikollisliigaa johtavan miesystävänsä tekemän murhan. Nuoruudesta tuttu poliisi Hiki-Ricky piilottaa Deloriksen talousvaikeuksien kanssa painivaan luostariin. Deloris saa tehtäväkseen johtaa luostarin kuoroa ja hänen erikoiset metodinsa saavat yllättäen nunnat laulamaan tavalla, jota ei ole koskaan kuultu. Tiukka abbedissa vaan ei sulata Deloriksen menetelmiä eikä yhteentörmäyksiltä vältytä.

”Pidän todella paljon Alan Menkenin luomasta sävelkielestä.  Musiikki on erittäin mukaansa tempaavaa. Kappaleiden rytmi menee nopeasti jalan alle ja teemat ovat tarttuvia. Myös kauniita ja herkkiä kappaleita on luvassa. Tällaista musiikkia on ilo soittaa hyvien muusikoiden kanssa livenä. Meillä on ihanan huikeat laulajat päärooleissa. Nunnien kuoro on saanut hiottua sointiaan Sari ”Sanneli” Alakulpin opastuksella. Uskon että tämä teatterikokemus saa hetkeksi unohtamaan maalliset murheet”, toteaa kapellimestari Minna Siitonen toivottaen katsojat lämpimästi tervetulleeksi musikaaliin.

Pääosassa Deloriksena vierailee mm. Helsingin Kaupunginteatterin ja Vaasan Kaupunginteatterin musikaaleissa loistanut näyttelijä Heidi Kirves. Tiukan Abbedissan roolissa vuorottelevat Helka Periaho sekä Outi Nevanlinna ja Hiki-Rickynä nähdään Timo Vuento sekä Juuso Nykänen. Luostarin positiivisimman nunnan roolissa vuorottelevat Siiri Partanen sekä musiikkiteatteria lukuisissa teattereissa tehnyt vierailija Anna Pukkila. Huikeassa esiintyjäkaartissa ovat mukana myös mm. Paula Miettinen, Hannu Friman, Markku Köngäs, Kari Koivukangas, Marko Syysmaa sekä teatterimme uusin kiinnitys Kaisla Ollila. Tieva-salin lavalla nähdään suuri esiintyjäjoukko, kun näyttelijöiden ja ensemblen lisäksi upeita gospelia, soulia ja discoa soivia kappaleita soittaa kuusihenkinen bändi kapellimestari Minna Siitosen johtamana.

Osta liput täältä