Pikku prinssi

Asteroidilla B 612 asustelevan Pikku prinssin päivät koostuvat kolmen tulivuoren nuohoamisesta, huomionkipeän ruusun hoitamisesta sekä 43 auringonlaskun katselemisesta. Eräänä päivänä prinssi väsyy oikukkaaseen ruusuunsa ja päättää lähteä tutkimaan maailmaa etsiäkseen ystäviä. 

Matkansa aikana Pikku prinssi tapaa kirjavan joukon aikuisia ja tulee havainneeksi, kuinka perin kummallisia isot ihmiset ovat. Hän tutustuu myös arvoitukselliseen käärmeeseen sekä pettyy huomattuaan, ettei hänen ruusunsa ole ainoa maailmassa. Kesytettyään kuitenkin ystäväkseen viisaan ketun hän oppii sitoutumisen merkityksen. Hän käsittää ruusunsa olevan ainutlaatuinen sen ajan vuoksi, jonka hän on uhrannut ruusun hoivaamiseen. Lopulta prinssi tapaa aavikolle haaksirikkoutuneen lentäjän, jolle jakaa matkallaan oppimansa viisauden: ainoastaan sydämellään näkee hyvin.

Antoine de Saint-Exupéryn rakastettu klassikkosatu Pikku prinssi muuntuu Tero Heinämäen dramatisoimana ihastuttavaksi koko perheen näytelmäksi Rovaniemen Teatterissa. Eljas Liinamaan ohjaama esitys nähdään syyskaudella 2019 sekä kotinäytöksenä Lappia-talolla että Lapin kiertueella.

TYÖRYHMÄ

Alkuperäisteksti: Antoine de Saint-Exupéry
Dramatisointi: Tero Heinämäki
Ohjaus: Eljas Liinamaa
Lavastus: Pentti Uimonen
Puvustus: Paula Varis
Rooleissa: Kari Koivukangas, Marko Syysmaa

ESITYSPAIKKA

Lappia-talo, vinttinäyttämö Kero. Esityksiä on myös Lapin kiertueella.

LIPUT

8 €. Lippuhinta sisältää palvelumaksun 1,5 €.

X