Kuva esityksestä Valokeilassa

Valokeilassa

Keskiviikkoklubi

Rovaniemen Teatterin keskiviikkoklubilla valokeilaan astuu inspiroivia, rohkeita ja omaäänisiä pohjoisen musiikintekijöitä.

Näyttelijä Siiri Partanen ja kapellimestari Minna Siitonen kutsuvat tunnelmalliselle Saivo-näyttämölle seurakseen kiinnostavia muusikoita sekä heidän tarinansa. Illan aikana kuullaan uudenlaisia versioita vieraan valitsemista biiseistä, keskustellaan musiikin merkityksestä ja ennen kaikkea avataan kutsuvieraan matkaa muusikoksi.

KESKIVIIKKOKLUBIT
5.10. vieraana Janne Raappana
2.11. vieraana Tarja Ylitalo
16.11. vieraana Anniina Kervinen & Vocaliisat 
14.12. vieraana Jaakko Laitinen

Janne Raappana

Kemiläinen Janne Raappana on loistanut Suomen musiikkitaivaalla jo pitkään. Hänet muistetaan erityisesti Taikakuu-yhtyeen riveistä, jonka solistina ja basistina hän toimi viitisentoista vuotta. Kolme sooloalbumia julkaissut Janne viihtyy lavalla edelleenkin ja keikkailee varsinkin Lapin alueella. Rovaniemeläistyneellä muusikolla on takanaan tuhansia keikkoja, ikimuistoisia hittejä sekä varmasti repullinen tarinoita kerrottavaksi! Janne Raappana Valokeilassa ke 5.10.

Tarja Ylitalo

”Se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen!”

Näin kajahti monessa suomalaiskodissa vuonna 1980, kun Tarja Ylitalo osallistui laulullaan Syksyn sävel –kilpailuun. Vaikka kappale ei päässytkään loppukilpailuun, Kerrasta poikki nousi nopeasti listaykköseksi. Teini-ikäisestä asti keikkaillut Tarja oli yksi 80- ja 90-lukujen kysytyimpiä iskelmäartisteja, ja hänen albumeitaan on myyty kulta- ja timanttilevyihin oikeuttavia määriä. Ylitalo on myös osallistunut sekä Syksyn sävel -kisaan että Euroviisuihin. Pellossa asuvalle laulajattarelle ovat tulleet viime vuosina tutuiksi myös ulkomaiset lavat, sillä hän on miehensä kanssa keikkaillut mm. Etelä-Amerikassa ja Lähi-Idässä. Valokeilassa Tarja Ylitalo nähdään ke 2.11.

Anniina Kervinen & Vocaliisat

Anniina Kervinen on Suomen ainoan ortodoksiseen kirkkomusiikkiin erikoistuneen naiskuoron johtaja ja perustaja. Vocaliisat –kuoro perustettiin vuonna 2014 ja siitä lähtien rovaniemeläiskuoro on konsertoinut paljon ympäri Suomea. Kuoron repertuaari on tasokasta, tavoitteellista ja monipuolista kuoromusiikkia modernista klassiseen. 

Äitinsä ohjauksessa laulajaksi kasvanut Anniina on esiintynyt myös eri oopperoissa, kuten Suomen Kansallisoopperassa. Kervinen panostaa kuorossaan yksilölliseen äänenmuodostukseen. Kuoro tarjoaakin paitsi upean ja tavoitteellisen harrastuksen, myös mahdollisuuden kehittyä laulajana laadukkaassa ohjauksessa. Kuoronjohtaja Anniina Kervinen sekä Vocaliisat Valokeilassa ke 16.11.

Jaakko Laitinen

Rovaniemeläisille tuttu Jaakko Laitinen on keikkaillut Väärä raha -yhtyeensä kanssa ympäri Eurooppaa jo vuodesta 2002. Balkanin rytmejä ja suomalaista iskelmää yhdistelevät kappaleet ovat Jaakon kynästä lähtöisin. Aiheet vaihtelevat, mutta tunnelma säilyy. Vaikka yhtye tunnetaan erityisesti mahtavista live-esiintymisistä, ovat viisi ilmestynyttä albumiakin olleet suosittuja. Jaakko Laitinen onkin monipuolisen musiikin sanansaattaja ja hän kirjoittaa myös kolumnia Uusi Rovaniemi –lehdessä. Jaakko Laitisen tarinoita kuulet Valokeilassa ke 14.12.

TYÖRYHMÄ

Konsepti ja toteutus: Siiri Partanen ja Minna Siitonen

LIPUT

18 €, sarjalippu kaikkiin neljään esitykseen 60 €

ESITYSPAIKKA

Kellariklubi Saivo

KESTO

Esityksen kesto on n 1h, ei väliaikaa. Saivon baaritiski palvelee tuntia ennen esityksen alkua ja koko esityksen ajan. 

X

Evästeet

Käytämme evästeitä sivujemme toimivuuden parantamiseen sekä analytiikkatarkoituksiin. Jatkamalla sivun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästeselosteestamme.