ALUETEATTERIYHDISTYKSEN RAVINTOLAPÄÄTÖKSEN PERUSTEENA TEATTERIN TALOUDEN PARANTAMINEN 

Rovaniemen Alueteatteriyhdistyksen ravintolatoimintaa on käsitelty julkisuudessa. Yhdistyksen näkökulma asiaan on tullut osittain virheellisessä muodossa, koska teatterin päätöksenteon perusteena on ollut ensisijaisesti Lappia-talon palveluiden kehittäminen ja teatterin taloudellisen tilanteen vahvistaminen.

Lappia-talon palveluiden kehittämistä on valmisteltu parin vuoden ajan yhdistyksen hallituksessa, jossa on edustukset kaupunkiorganisaatiosta sekä kaupunginhallituksesta. Ravintolatoiminnan uudelleen järjestäminen on yksi osa käynnissä olevaa Lappia-talon kokonaisvaltaista palveluiden kehittämistä.

Teatterin rahoitus muodostuu kaupunginrahoituksen lisäksi valtionrahoituksesta ja omasta tulonhankinnasta. Esittävän taiteen rahoitusjärjestelmää uudistetaan ja siihen pääsyn edellytyksenä on, että toimintayksiköllä on riittävät taloudelliset edellytykset. Ravintolatoiminnan tavoitteena on osaltaan tuottaa tuloja toimintaan. Valtionrahoitus voi olla korkeintaan kolmasosa kokonaisrahoituksesta.  

”Olen pahoillani siitä, että viesti ravintolapalveluiden uudelleen järjestelyistä ja sen syistä ei ole tavoittanut ravintoloitsijaamme aikaisemmin”, pahoittelee Rovaniemen Teatterin toiminnanjohtaja Sari Alatalo ja jatkaa: ”Pitkä yhteistyömme Cafebar21:n kanssa on ollut sujuvaa ja erinomaista aina. Kiitän lämpimästi ravintoloitsijaa kaikista näistä yhteisistä vuosista”.

Teatteriravintolatoiminnasta vastaa Alueteatteriyhdistys, joka on osa Rovaniemen kaupunkikonsernia. Teatteri ja kaupunki jatkaa keskustelua Aalto-kortteliin liittyvistä muutoksista. ”Teatterin ravintolatoiminnan järjestämisestä käymme mielellämme kaupunginhallituksen edellyttämän keskustelun”, vahvistaa Alueteatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Antti Väänänen.

Lisätietoja: Antti Väänänen 0406785974 ja Sari Alatalo 0400282483

 

X

Evästeet

Käytämme evästeitä sivujemme toimivuuden parantamiseen sekä analytiikkatarkoituksiin. Jatkamalla sivun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästeselosteestamme.