TOMMI KINNUSEN MENESTYSROMAANIIN PERUSTUVA NELJÄNTIENRISTEYS ENSIESITETÄÄN ROVANIEMEN TEATTERISSA 8. HELMIKUUTA

Rovaniemen teatterin kevätkauden ensimmäinen ensi-ilta nähdään 8. helmikuuta klo 18, kun Tommi Kinnusen menestysromaaniin perustuva Neljäntienristeys valmistuu suurelle Tieva-näyttämölle. Pohjoiseen sijoittuva ylistetty draama kertoo rakkauden kaipuusta ja vaietuista salaisuuksista. Teoksen dramatisoi ja ohjaa Rovaniemen teatterille Snoopi Siren. Lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaa Kaisa Niva.

Neljäntienristeys on kuusamolaissyntyisen Tommi Kinnusen esikoisteos. Vuonna 2014 julkaistu kirja päätyi ilmestyessään hetkessä bestselleriksi ja Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Romaanista tuttu salaperäisyys, monikerroksisuus ja tarinan väkevyys pitävät otteessaan myös teatterikatsojaa. Teos kuvaa Kuusamon pieneen pitäjään asettuneen suvun vaiheita neljän sukupolven aikana. Tarina rakentuu pala palalta, kun neljän suvun jäsenen tarinat risteävät ja raottavat yksi kerrallaan tiukasti varjeltujen salaisuuksien verhoa.

Teoksessa korostuvat voimakkaat naishahmot, ja tarina saakin kiinnittämään huomiota naisen asemassa tapahtuneisiin muutoksiin sadan vuoden aikana. Näytelmä käynnistyy suvun matriarkan Marian kertomuksella. Hän on 1890-luvulla kätilöksi kouluttautunut itsellinen nainen, jota eivät hätkäytä yleinen paheksunta tai miesten epäilyt. Peloton ja omapäinen Maria kasvattaa aviottoman tyttärensä yksin ja ansaitsee työllään kyläläisten arvostuksen. Voimakkaan naisen varjossa kasvavalle Lahja-tyttärelle äidin lujuus ja vahvuus ovat kuitenkin taakka. Lahja saavuttaa itsenäisyyden avioitumalla nauravaisen ja lempeän Onnin kanssa, mutta mies päätyykin rintamalle. Onni palaa sodasta muuttuneena miehenä kantaen sisällään salaisuutta, jota Lahja ei haluaisi tietää. Lahjan kärsimys muuttuu katkeruudeksi, josta osansa saa myös miniä Kaarina. Talon jakaminen teräväkielisen anopin kanssa on hänelle sietämätöntä, mutta lopulta Kaarina saa selville kipeän salaisuuden, joka on jättänyt jälkensä koko perheeseen.

Teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen kertoo painottaneensa ohjelmistovalinnoissa vahvan tarinan merkitystä. Se näkyy erityisesti Neljäntienristeyksen kohdalla.

Neljäntienristeys on sukupolvidraama, joka on romaanina kuin tehty suurelle näyttämölle. On hienoa, miten erittäin suosittu kirja saa uusia merkityksiä ja painotuksia, kun se tehdään teatterin kielelle. Tavoitteena on, että esityksestä nauttivat niin Kinnusen loistavan teoksen lukeneet kuin sellaisetkin katsojat, jotka tutustuvat tarinaan ensimmäistä kertaa teatterissa.

Muranen näyttelee myös itse teoksessa. Hän kertoo odottavansa innolla sitä, että pääsee kohtaamaan Rovaniemen teatterin yleisön näyttämöltä käsin:

– Harjoituskausi on ollut antoisa, kun työryhmä on ollut niin motivoitunut teoksen äärellä. Neljäntienristeys on näyttelijäntyöllisesti kiinnostava, kun monien meistä on näyteltävä roolihahmonsa vaiheet lapsuudesta vanhuuteen asti.

Neljäntienristeyksen päärooleissa nähdään Kylli Köngäs Mariana, Kirsi Kärnä Lahjana, Timo Vuento Onnina ja Helka Periaho Kaarinana. Muissa rooleissa esiintyvät Murasen lisäksi Siiri Partanen, Vesa-Matti Komonen, Outi Nevanlinna, Markku Köngäs, Markku Lukka sekä avustajat Iiris Kaihua, Risto Ukkonen, Eveliina Ylitolonen ja Lotte Hakso.

Lue lisää esityksestä: rovaniementeatteri.fi/esitykset/neljantienristeys/

Tommi Kinnusen jättisuosion saavuttaneeseen romaaniin perustuva Neljäntienristeys ensiesitetään suurella Tieva-näyttämöllä lauantaina 8. helmikuuta. Kuva: Petri Teppo

X