ROVANIEMEN TEATTERIN KEVÄTOHJELMISTOSSA KALLE PÄÄTALON VEIJARITARINA VIKKE NILO – IHMINEN!

Rovaniemen Teatterin – Lapin Alueteatterin kevään 2022 ohjelmistoon valmistuu kaksi uutta teosta suurelle Tieva-näyttämölle. Helmikuussa ensi-iltansa saa Kalle Päätalon veijaritarina Vikke Nilo – ihminen! Huhtikuussa on vuorossa Paula Norosen supersuosittuihin romaaneihin perustuva lastenteatteriesitys Supermarsu ja Muovilandian mysteeri. Teatterin syyskauden 2021 esityksistä keväälle jatkavat Anu P. –tarina Posion suuresta naisesta, Kuumia aaltoja, Hirvimetsä sekä Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen.  Hirvimetsä sekä Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen –kiertue kiertää kaikki Lapin maakunnat kevään 2022 aikana.

”Koko näytäntövuotemme teema on olla inhimillisyyden äärellä ja kevään uudet teokset tuovat omat tulkintansa tästä aiheesta. Rovaniemen Teatteri on tehnyt tänä syksynä ja tulevana keväänä varsinaisen kulttuuriteon, sillä olemme tuoneet katsojille vain kotimaisia esityksiä. Koronavuosi on kurittanut taiteilijoita pahoin ja tällä tavoin olemme voineet tukea kotimaisia tekijöitä. Olen valtavan innoissani, että saamme meille ohjaajavierailijoiksi Miisa Lindénin, jolla on takanaan jo useita upeita Päätalo-tulkintoja, sekä Katja Krohnin, joka on yksi Suomen tärkeimmistä lasten- ja koko perheen teatterin puolestapuhujia ja kehittäjistä”, intoilee teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen.

Kalle Päätalo oli kirjailijana tarkan kuvauksen mestari. Ei ainoastaan silloin, kun fokuksessa on työnteko vaan myös silloin, kun kuvattavana ovat monitasoiset, koomiset ja rakastettavat ihmiset. Rovaniemen Teatterille Vikke Nilon maailman dramatisoi ja ohjaa Miisa Lindén, jonka aiemmat Päätalo-tulkinnat ovat olleet huippusuosittuja. Tievalle nouseva teos pohjautuu Päätalon rakastetuissa teoksissa Viimeinen savotta ja Kairankävijä seikkailevan Vikke Nilon elämäntarinaan. Teos on koskettava veijaritarina vapaudesta, rakkaudesta sekä ennen kaikkea armeliaisuudesta. Koreografina vierailee Tuomas Juntunen sekä lavastus- ja pukusuunnittelijana Kati Lamppu. Musiikista vastaa teatterin kapellimestari Minna Siitonen. Viken roolissa tämän eri elämänvaiheissa nähdään Rovaniemen Teatterin Paula Miettinen, Juuso Nykänen ja Marko Syysmaa. Mukana on myös itseoikeutetusti Päätalon tekstien ja tunteiden armoitettu tulkitsija, näyttelijä Pirjo Leppänen. Teos saa ensi-iltansa lauantaina 5.2.2022.

”Jo 1996 ilmaisin Kalle Päätalolle haluni tehdä näytelmä Vikke Nilosta. Vikke kun on persoonana ja tarinan sankarina niin omanlaisensa - yhtä aikaa hulvaton veijari ja surullisen hahmon ritari. Viken matkassa saa nauraa ja itkeä. Kallella ei ollut mitään ajatustani vastaan, lupa heltisi heti. Näin kauan kuitenkin meni, että Vikke Nilon tarina lopulta saa kantaesityksensä! Erityisen iloinen olen siitä, että se tapahtuu nimenomaan Rovaniemen Teatterissa. Tuntuu siltä, että tarinan sydän on juurikin täällä. Täällä teimme 1996 Huonemiehen pojan ja 1999 Täyden tuntirahan miehen, joka oli Kallen 80-vuotisjuhlanäytelmä. Ja olen varma, että Kalle olisi ylpeä ja liikuttunut siitä, että huutolaispojan, lentojätkä-Viken koskettava tarina nostetaan tänä päivänä näkyviin juuri täällä pohjoisessa ja että mukana on vieläpä hänen varaäitinsä Pirjo Leppänenkin. Minulla on huipputiimi - joka osa-alueella! Tämä työ tehdään isolla intohimolla”, kuvailee Päätalon ystävä, ohjaaja Miisa Lindén.

Rovaniemen Teatterin kevään koko perheen teatteriesitys on Paula Norosen romaaneihin perustuva uusi kantaesitys Supermarsu ja Muovilandian mysteeri ja se ensiesitetään lauantaina 9. huhtikuuta. Supermarsu-tarinoiden vauhdikkaat juonenkäänteet ja ajankohtaiset näkökulmat pitävät niin nuoremmat kuin vanhemmat katsojat otteessaan. Teoksessa seikkailee päällepäin aivan tavallinen 11-vuotias koululainen Emilia Laitinen-Nieminen, joka on tosiasiassa Supermarsu. Hän saa käyttää erityisvoimiaan ihmisten ja eläinten auttamiseen. Emilia ei kuitenkaan saa kertoa supervoimistaan kenellekään, ei edes parhaalle ystävälleen Simolle. Kouluikäisille suunnatun teoksen dramatisoi ja ohjaa teatterilla vieraileva Katja Krohn, jonka ohjauksia on nähty niin Kansallisteatterissa kuin Tampereen Työväen Teatterissakin. Hänen käsikirjoituksensa Iso Paha Susi ja Sotta Pyttynen ovat olleet Suomen esitetyimpiä lastenteatteritekstejä. Supermarsun puku- ja lavastussuunnittelijana vierailee Tinja Salmi, jonka kiiteltyjä töitä on nähty mm. Helsingin Kaupunginteatterissa.

”Kun sain tuoreena äitinä ensimmäisen Paula Norosen Supermarsu-kirjan käsiini, ajattelin, että olisinpa saanut lukea tämän omassa lapsuudessani! Supermarsu-kirjojen lämmin ote lapsuuden suuriin kysymyksiin yhdistettynä pähkähulluun huumoriin on kutkuttanut niin omia kuin lapseni nauruhermoja”, kuvailee Krohn ja jatkaa: ”On ihanaa päästä työskentelemään taloon, joka arvostaa lastenkulttuuria. Iloisena lisänä tulevalle työlle on itselleni uusi tuttavuus, lavastaja Tinja Salmi, jonka kanssa aloitettu yhteinen taival Supermarsun maailmassa lupailee huimaa seikkailua meillekin”.

Omien tuotantojen lisäksi keväällä 2022 nähdään huikeat viisi vierailevaa esitystä. Vierailukauden aloittaa 4. tammikuuta Martti Suosalon ja Mika Nuojuan esittämä Kiviä taskussa. Pentti Kotkaniemen ohjaama esitys on jo ilmiö suomalaisella teatterikentällä: Suomen pitkäikäisimmäksi teatteriesitykseksi tituleerattu kahden miehen tragikomedia on saanut ensi-iltansa vuonna 2002. Toisena vierailuna nähdään 1. helmikuuta Mette Brantzegin Ellos eatnu! Nollapiste., joka on kertomus saamelaisten vastarinnasta Alta-Kautokeino -vesistön patoamista vastaan Norjan Finnmarkissa vuosina 1979-1982. Maaliskuun alussa päästään nauttimaan Pate Mustajärven Tämä(kin) tarina on tosi -juhlakonserttikiertueesta ja kuun viimeisenä päivän valloilleen pääsee puolestaan tuttujen TV-tähtien tähdittämä Tanssien tähtiin show. 13. huhtikuuta Rovaniemen Teatterissa nähdään vielä viidentenä vierailuesityksenä elämänkerrallinen teos Pirkko Saisiosta ja Marja Packalénista. Valehtelijan peruukki on esitys muistamisesta ja minuksi tulemisesta.

Tervetuloa teatterikevät 2022!

X

Evästeet

Käytämme evästeitä sivujemme toimivuuden parantamiseen sekä analytiikkatarkoituksiin. Jatkamalla sivun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästeselosteestamme.