LAPPIA-TALON OVET AVOINNA - TURVALLISESTI TERVETULOA

Teatterisyksy – täältä se saapuu! Lappia-talon ovet ja lipunmyyntipiste on savoinna tuttuun tapaan ti-pe klo 13-17 ja la klo 11-13 sekä tunti ennen jokaista esitystä. Teatteri kiinnittää erityistä huomiota turvallisuuskäytäntöihin taatakseen asiakkailleen turvallisen teatterivierailun.  Henkilökunta on koulutettu uusien käytäntöjen osalta, saleissa on huomioitu turvavälit ja katsomopaikkoja on tarjolla esityksiin alle puolet normaalista. Teatteriin on turvallista tulla.

”Me olemme valmistautuneet syyskauteen huolella. Olemme päivittäneet asiakkaita ja henkilökuntaa koskevat turvallisuusohjeistukset vastaamaan nykytilannetta. Jonojen välttämiseksi kannustamme yleisöä saapumaan ajoissa teatteriin sekä ostamaan liput ja tarjoilut etukäteen verkkokaupasta. Meille turvallisuus on tärkeää ja pyrimme takaamaan turvallisen teatterielämyksen kaikille”, kertoo teatterin toiminnanjohtaja Sari Alatalo. ”Syksyn harjoituskausi on sujunut hyvin ja kevään etätyöskentelyn jälkeen on ollut hienoa palata takaisin Lappia-taloon. Kaiken kaikkiaan me odotamme innolla alkavaa kautta ja yleisön tapaamista”, hän jatkaa.

Teatterissa seurataan tarkasti viranomaisten ohjeistuksia ja niitä päivitetään katsojien tiedoksi kotisivuilla TURVALLISESTI TEATTERISSA -sivullaTeatterin henkilökunta tulee itse Lappia-taloon ainoastaan terveenä ja vetoaa katsojiinsa, jotta nämä toimivat samoin. Teatteri kannustaakin asiakkaitaan jäämään tarvittaessa kotiin siten, että liput voi vaihtaa veloituksetta sairastumisen vuoksi toiseen esitykseen ilmoittamalla muutoksesta viimeistään tuntia ennen esitystä.

Rovaniemen Teatterin syksyn tarjonnassa riittää valinnanvaraa jokaiselle katsojalle. Esityskauden aloittaa Minna Rytisalon palkittuun romaaniin perustuva Lempi, joka on kolmen vahvan näyttelijän tiheätunnelmainen draama intohimosta, sattumasta ja rakkauden voimasta. Lapin kiertueellekin lähtevä maailman kanta-esitys nähdään Rovaniemen Teatterissa 12.9. Arto Paasilinnan klassikkoromaani Ulvova mylläri saa puolestaan raikkaan ja teemoiltaan ajankohtaisen tulkinnan Tieva-näyttämöllä 26.9. alkaen tanssitaiteen huippunimen Petri Kauppisen ohjaamana. Perheen pienimmille suunnattu lasten oma komedia Pikku saituri saa Suomen kanta-esityksensä 8.10. Kero-näyttämöllä ja pikkujoulutunnelmia kohti teatterissa päästään elokuvaversionakin tunnetun duunarikomedia Varaston parissa 25.11. alkaen. Rovaniemen Teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen kutsuu lisäksi katsojat ravintolateatteri Saivoon tapaamaan teatterin näyttelijöitä kerran kuussa. Jokaisessa Miika ja meijät tähet -esityksessä valokeilaan asettuu kaksi teatterin omaa taiteilijaa kertomaan keitä ovat tarjoten katsojille myös valitsemansa ohjelmallisen hetken. Vierailuina tänä syksynä teatterissa nähdään Marja Packalénin ja Pirkko Saision elämänkerrallinen teos Valehtelijan peruukki sekä Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa VI – yhden naisen talkshow.

X
Käytämme evästeitä sivujemme toimivuuden parantamiseen sekä analytiikkatarkoituksiin. Jatkamalla sivun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästeselosteestamme.
HYVÄKSY EVÄSTEET