Fundamentalisti
”Sä oot tottunut rakastamaan niin, että annat itsesi kokonaan!”
Juha Jokelan palkittu näytelmä Fundamentalisti on tiheä draama uskosta, toivosta ja rakkaudesta – ja kaikesta mitä niiden väliin jää.
Papin oven taakse ilmestyy 20 vuoden takainen rippileirin apuopettaja. Heidi, nyttemmin kiihkeä lahkouskovainen, on tullut pelastamaan kirkon oppeja kyseenalaistavan Markuksen joutumasta kadotukseen. Muistojen värittämä ihastus on kohdattava sellaisena kuin hän nyt on. Oliko nuoruudessa koettu rakkaus rakkautta?
Yhteinen menneisyys ja eriävät uskonkäsitykset ajavat kaksikon nopeasti törmäyskurssille. Piinaavia kysymyksiä ja perusteluja lyödään pöytään yksi toisensa jälkeen. Mutta onko totuus musta vai valkoinen? Molempia yhtä aikaa? Entä minkä puolesta taistella? Ja kannattaako taistella ylipäänsä?
Fundamentalisti kertoo ihmisistä, jotka ovat yhtä aikaa ainutlaatuisia ja tavallisia. Elämästä, joka on samaan aikaan tärkeää ja turhaa, vaarallista ja turvallista. Juha Jokela (s. 1970) tunnetaan terävästä huumoristaan, tarkkanäköisestä ihmiskuvauksestaan ja ajassa kiinni olevasta kerronnastaan.
Fundamentalisti voitti vuoden 2008 Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon, ja Jokela sai vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon. Ihmisyyden peruskysymyksiin pureutuvaa teosta on käännetty useille kielille ja sitä on esitetty täysille katsomoille New Yorkia myöten. Rovaniemen Teatterille esityksen ohjaa teatterin tuleva taiteellinen johtaja Kiia Laine ja lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaa Paula Varis.
TYÖRYHMÄ
Käsikirjoitus: Juha Jokela
Ohjaus: Kiia Laine (vierailija)
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Paula Varis
Naamioinnin suunnittelu: Maikki Kolistaja (vierailija)
Äänisuunnittelu: Tatu Ollikainen
Valosuunnittelu: Miksa Koponen
Rooleissa: Kirsi Kärnä ja Marko Syysmaa
ENSI-ILTA
Keskiviikko 15.4.2026 klo 18.00
ESITYSPAIKKA
Lappia-talo, vinttinäyttämö Kero
LIPUT
Peruslippu 32€, eläkeläiset 29€, opiskelijat, työttömät ja lapset 22€
KESTO
2 tuntia 35 minuuttia sisältäen väliajan
IKÄRAJA
14 vuotta
ERITYISTÄ HUOMIOITAVAA
Esityksessä on hetkellisesti vilkkuvia valoja
Kuvat
Traileri
Uutiset ja artikkelit
Tinfo 12.2.2026
”Juha Jokela, mitä kuuluu?
Juha Jokelan näytelmät ovat kuumaa kamaa, niitä esitetään paljon niin Suomessa eri teattereissa kuin ulkomaillakin. Jokelan tekstien näyttämöelinaika lasketaan kymmenissä vuosissa ja sadoissa kerroissa. Fundamentalisti-näytelmän kantaesityksestä tuli tällä viikolla kuluneeksi 20 vuotta, ja aina vaan uusia kulmia tarjoava teos pyörii parhaillaan Teater Von Krahlin tuotantona Tallinnassa ja lyö teatterin ennätyksiä. Akateemiseen maailmaan sijoittuva Dosentit puolestaan saa vironkielisen kantaesityksensä Kai Aareleidin käännöksenä Tartossa nyt helmikuussa.”
Uusi Rovaniemi / Marjis Ahvenjärvi 23.4.2026
”Tuutti täynnä tuhtia puhetta – Rovaniemen teatterin Fundamentalisti on aito helmi
Tiheä tunnelma ja yllätyskäänteet pitävät katsojan tanakasti otteessaan. Fundamentalisti haastaa: et voi vain katsoa; voit vain katsoa ja ajatella.
Kiia Laineen ohjaus ja Paula Variksen kiehtova lavastus lisäävät draaman intensiteettiä. Tässä kokonaisuudessa vähän on paljon. Rullakko ilmavine lankaverhoineen on kaleidoskooppimainen rakennelma, joka tuo näyttämölle koko ajan uusia muotoja. Miksa Koposen valot luovat teokseen syväsuuntaa.
Rovaniemen teatterin Fundamentalisti-draama on tiivis, kerroksellinen, karhea, rosoinen ja painokas. Siinä on mistä ottaa.”
Ohjaajan sana
Missä vaiheessa itselleen mielekkäästä roolista alkaa tulla kuristava ja epätosi?
Kun ihminen joutuu muokkaamaan itseään ja omia tunteitaan kantaakseen roolinsa. Siinä epäonnistuessaan täytyy alkaa piilottelemaan itseään ja muodostaa kulisseja, jotta muut eivät huomaa.
Missä vaiheessa vilpitön palo muuttuu teeskentelyksi ja jonkun toisen esittämiseksi? Vapautuminen lähtee omien kulissien kaatamisesta mutta helppoa se ei ole. Siinä hötäkässä saattaa satuttaa itseään ja toisia, läheisiään. Miten hyvittää toiselle ihmiselle aiheuttama kipu oikein? En tiedä, mutta jotain parantavaa siinä ehkä on, jos kivun uskaltaa kohdata, todistaa ja katsoa sitä silmästä silmään, silloin armo SAATTAA löytää paikalle.
Elämän jäähypenkille ei kannata jäädä silloinkaan, kun kaikki on epävarmaa. Kirkkaus tulee nurkan takaa. Yllättäen ja turvaa tarjoten pimeimmilläkin hetkillä.
Välillä yllättäviltäkin tahoilta, meitä kannatellaan, kriisin keskelläkin.
”Muistanko elämästäni yhtään hetkeä, jossa olisin tuntenut ehdottomasti ja kiistämättömästi olevani minä itse? En usko mutta yksi hetki on vähän semmoinen”
Kiia Laine,
Ohjaaja
OSTA LIPPU
- TO 30.04.2026 18:00 OSTA LIPPU
- LA 02.05.2026 19:00 OSTA LIPPU
- PE 08.05.2026 13:00 OSTA LIPPU
- PE 08.05.2026 19:00 OSTA LIPPU
- LA 09.05.2026 19:00 OSTA LIPPU
- TI 12.05.2026 18:00 OSTA LIPPU
- LA 16.05.2026 19:00 OSTA LIPPU
- KE 20.05.2026 18:00 OSTA LIPPU
- KE 21.10.2026 18:00 OSTA LIPPU
- TO 22.10.2026 18:00 OSTA LIPPU
- PE 23.10.2026 19:00 OSTA LIPPU
- KE 04.11.2026 18:00 OSTA LIPPU
- TO 05.11.2026 18:00 OSTA LIPPU
- KE 18.11.2026 18:00 OSTA LIPPU
- TO 19.11.2026 18:00 OSTA LIPPU
- PE 20.11.2026 13:00 OSTA LIPPU