Mummun saappaassa soi fox

Haikea komedia kohtaamisen vaikeudesta

”Kato aina varikset raakkuu mutta tosimiehet taaplaa. Eikö?”

Moonika ja Veini Mörttisen perhe-elämä soljuu tutussa ja turvallisessa uomassaan. Arkea vallitsevat vanhat rutiinit ja totutut roolit. Maailman murheita ei kannata ottaa harteilleen – riittää, että huolehtii rintamamiestalon olohuoneen tasapainosta.

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva tytär Janita viettää aikaansa yläkerrassa, hevimusiikkia luukuttaen. Hiljainen Tarmo on vasta aloittanut opintiensä, hänkin tuntuu viihtyvän omissa poikamaisissa puuhissaan. Mummon 80-vuotisjuhlat lähestyvät, suku kokoontuu – ja kaikki näyttää olevan kunnossa.

Mutta kun Tarmon opettaja saapuu vierailulle ja pian myös poliisilla on asiaa, arjen tasapaino alkaa horjua. Vähitellen pinnan alta paljastuu asioita, joita on ollut helpompi olla näkemättä.

Lea-palkittu näytelmä koskettaa ja naurattaa yhtä aikaa. Se sukeltaa vanhemmuuden kipupisteisiin, yksinäisyyteen ja syvään inhimilliseen tarpeeseen tulla nähdyksi ja kuulluksi. Huumorin läpi piirtyy kuva perheestä – ja ajasta – jossa yhteys toisiin ei synny itsestään.

Sirkku Peltola on palkittu näytelmäkirjailija ja ohjaaja, jonka teokset käsittelevät terävästi nykymaailmaa, yhteiskunnallisten muutosten pyörteissä paikkaansa etsiviä ihmisiä ja arkielämän omituisuuksia. Hahmot ovat hulvattomia mutta inhimillisiä eläviä olentoja – samaan aikaan koomisia ja traagisia, niin kuin ihmiset tosielämässäkin.

TYÖRYHMÄ

Käsikirjoitus: Sirkku Peltola
Ohjaus: Ola Tuominen (vierailija)
Lavastussuunnittelu: Pentti Uimonen (vierailija)
Puvustus- ja maskeeraussuunnittelu: Jaana Isokangas (vierailija)
Äänisuunnittelu: Eero Rautio
Valosuunnittelu: Matti Kantola (vierailija)
Musiikki: Minna Siitonen
Rooleissa: Kari Koivukangas, Kylli Köngäs, Markku Lukka, Paula Miettinen ja Timo Vuento
Esitysoikeus: Agency North Oy

ENSI-ILTA

Keskiviikkona 1.4. klo 18.00

ESITYSPAIKKA

Lappia-talo, Kellariteatteri Saivo, numeroimaton katsomo
Saivon ovet ja baari avautuvat tuntia ennen esitystä. Ryhmät voivat tiedustella ennakkoon mahdolliset väliaikaruoat.

KESTO

1 tunti 55 minuuttia sisältäen väliajan.

LIPUT

Peruslippu 31€, eläkeläiset 28€, opiskelijat, työttömät ja lapset 21€

IKÄSUOSITUS

Ikärajaton

Kuvat

TRAILERI

Arvostelut ja artikkelit

Lapin Kansa / Tenka Issakainen 2.4.2026

Kari Koivukangas hetkauttaa pariskunnan jumiutunutta arkea opettajan ja poliisin rooleissa.”
”Mainio roolitus boksin ulkopuolelta on Kylli Köngäs itsevarmana, Jaana Isokankaan räiskyvästi puvustamana goottityttärenä.”
”Näyttelijäntyöstä kelpaa nauttia, ja monta kertaa esitys kyllä naurattaa tai koskettaa.”

Lue koko arvostelu täältä (tilaajille)

OHJAAJAN SANA

Pari sanaa Saapasfoxista

Moonika ja Veini Mörttinen ovat tavallisen mukava aviopari. Taitavat aika lailla tykätäkin toisistaan. Heillä on kivat ja fiksut lapset: YO-kirjoituksiin valmistautuva Janita ja koulutaipaleensa alussa oleva Tarmo. Elämä sujuu mutkattomasti, kun ei ota maailman murheita taakakseen, vaan huolehtii lähinnä rintamamiestalonsa olohuoneen dynamiikasta.

Perheessä puhutaan paljon – ainakin Veini ja Moonika puhuvat. Mutta jääkö jotain olennaista sanomatta? Jotain merkittävää kuulematta? Jotain tärkeää tekemättä?

Tässä haikeassa komediassa seuraamme Mörttisten elämää torstai-iltapäivästä sunnuntaihin. Näiden muutaman päivän aikana kurkistamme perheen elämään – siihen, mitä sanotaan ja mitä jätetään sanomatta…

Ola Tuominen

ohjaaja

OSTA LIPPU