Kotiopettajattaren tarina on kuvaus naisesta, joka ei sopeudu vallitseviin normeihin eikä suostu mukautumaan aikansa naisen kehyksiin.
Teema on tuttu Jane Eyreä esittävälle Siiri Partaselle, sillä hän ei tunne sopivansa valmiisiin ja yleisesti tunnustettuihin naiseuden malleihin.
”Kamppailen näiden kysymysten kanssa paljon. Monia ratkaisujani on kyseenalaistettu ja kyseenalaistan niitä itsekin, mutta lopulta päädyn aina kysymään itseltäni, miksi minun pitäisi toimia jollakin valmiiksi annetulla tavalla, kun oikeasti haluan toimia eri tavalla.”
Rohkeus toimia omalla tavallaan tulee, kun pääsee oman itsensä ytimeen ja löytää varmuuden siitä, mikä on itselle oikein, Partanen pohtii.
”Minun valintani eivät aiheuta kenellekään mitään pahaa, mutta silti toistuvasti huomaan, että muut ihmiset kyseenalaistavat valintojani. Siksi oman tunteeseen luottaminen ja sitä kautta tuleva sisäinen varmuus on tärkeää.”
Partanen on huomannut, että toisinaan olisi helpompaa, jos vain toimisi niin kuin häneltä odotetaan. Se ei kuitenkaan olisi kestävä ratkaisu, sillä helppo ei ole sama kuin oikein.
”Elämästä tulisi tosi raskasta, jos toimisi väärin itseään kohtaan. Silloin asiat tuntuisivat väkinäisiltä ja ajan kanssa ne kuluttaisivat liikaa.”
Kotiopettajattaren tarinan Jane Eyre päätyy elämässään moniin raastaviin ratkaisuihin juuri siksi, että hänen sisäinen oikeudentuntonsa sanoo toisin kuin ihmiset hänen ympärillään. Partasen on helppo ymmärtää roolihahmonsa valintoja.
”Hän tietää tekevänsä itselleen oikein. Itseään kohtaan väärin toimiminen jättäisi hänet puristuksiin. Itselle huonot valinnat eivät jättäisi rauhaan, vaan ne muistuttaisivat itsestään jatkuvasti.”
Juuri näitä tunteita Partanen tulkitsee paitsi näyttämöllä, myös rumpujen takana. Jane Eyren tunteita kuvaavat rumpujen väristykset ovat hänen itsensä soittamia.
Arvoja ja armollisuutta
Virheetöntä elämää ei elä kukaan, sen myöntää myös Partanen. Mutta pahin virhe olisi hylätä omat arvonsa. Partasella tinkimättömiä arvoja on kolme.
Ensinnäkin hän uskoo, että toisia kuuluu kohdella niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan.
Toiseksi hän ajattelee, että toisia ihmisiä pitää yrittää ymmärtää, eikä armoa ole maailmassa koskaan liikaa.
”Meidän kaikkien persoonissa on niin valtavasti eri kerroksia, että asiat eivät aina ole sitä miltä ne ensisilmäyksellä näyttävät.”
Kolmas Partasen arvoista on hänelle se kaikkein tärkein: Pitää selvittää omat arvonsa, ja sen jälkeen pitää uskaltaa elää niiden mukaan.”
Partanen peräänkuuluttaa armollisuutta myös omien valintojen suhteen. Ihminen tekee ratkaisunsa aina sillä hetkellä käytettävissä olevan tiedon perusteella. Vasta myöhemmin voi nähdä, olisiko ollut mahdollista toimia toisin.
”Useimmiten tulen kuitenkin siihen tulokseen, että minun oli pakko toimia kuten toimin, jotta opin itsestäni jonkin asian.”
”Tunteita ei tarvitse hävetä”
Siiri Partasen on ollut helppo solahtaa Jane Eyren rooliin, sillä hän tunnistaa itse kamppailleensa voimakkaitten tunteittensa kanssa. Roolihahmon tunteisiin ja sisäiseen maailmaan oli helppo samaistua.
”Ehkä se johtuu siitä, että Janen kokemat isot tunteet ja kysymykset siitä, pitäisikö ne näyttää vai pitää piilossa, ovat tuttuja kysymyksiä myös itselleni 2000-luvun naisena. Ihailen Janea juuri siksi, että hän on niin voimakas tunteissaan eikä häpeile niitä. Tämän roolin kautta olen pystynyt itsekin suhtautumaan omiin tunteisiini voimavarana.”
Partanen kertoo, että hänen elämässään on ollut paljon tilanteita, joissa tunteet on pitänyt peittää. Esimerkiksi musiikkiopinnoissa hänen vahvat tunnereaktionsa saattoivat häkellyttää opettajat. Myös työelämässä hän on toisinaan kokenut, että tunteita ei kannattaisi näyttää liian paljon.
”Yleensä ei ole kovin suotavaa, että alkaa esimerkiksi kyynelehtiä työtilanteissa. Minulle sitä on kuitenkin tapahtunut, eikä sille voi mitään.”
Varsinkin naisen kyyneleet saatetaan Partasen mielestä työelämässä tulkita heikkoudeksi. Ylipäätään voimakkaita tunteita näyttävä nainen saatetaan leimata hulluksi akaksi tai jopa ammattitaitoa voidaan epäillä tunteiden takia.
”On eri asia näyttää tunteensa kuin olla täysin niiden vietävissä. Pystyn olemaan täysi ammattilainen, vaikka kyyneleet tulisivatkin.”
Yksityiselämässä Partanen on kokenut, että hänellä on niin paljon rakkautta annettavanaan, että se saattaa jopa säikäyttää vastapuolen.
”Janen myötä olen kuitenkin löytänyt rakkauden voiman uudella tavalla. Rakkautta ei tarvitse suodattaa tai laittaa tiettyyn normitettuun muotoon, vaan rakkaus saa olla minussa ja minun ympärilläni.”
Eyren vai Partasen kyyneleet?
Jane Eyren roolissa vahvasta tunne-elämästä on pelkkää hyötyä. Uskottavuus syntyy siitä, että näyttelijä on läsnä ja tunnereaktiot tulevat aitoina.
”Kehohan ei tiedä, mitkä tunteet ovat omia ja mitkä roolihahmon. Näyttämöllä en ajattele omia asioitani yhtään.”
Siispä kun kyyneleet valuvat kesken esityksen, ne ovat Jane Eyren kyyneleitä. Mutta ne muistuttavat kovin paljon näyttelijä Partasen kyyneleitä.
”Mikään muu esittämäni hahmo ei ole päässyt niin lähelle omaa tunne-elämääni kuin Jane. Vihdoinkin joku on kanssani samalla skaalalla! Se on jopa hämmentävää. Tunteet vain vyöryvät ilman, että minun tarvitsee edes yrittää. Minä vain olen ja elän tarinaa todeksi, ja siinä hetkessä se on minulle täyttä totta.”
Heittäytyminen on Partasen mukaan helppoa myös siksi, että Miisa Lindénin ohjaus, Kati Lampun lavastus ja puvustus sekä Minna Siitosen musiikki ovat luoneet Jane Eyren maailman vakuuttavaksi ja aidoksi. Yhtä tärkeä osa uskottavaa kokonaisuutta ovat Elle Kokkosen suunnittelema äänimaailma, Miksa Koposen luoma valototeutus sekä Kaisa Myllärin suunnittelema naamiointi.
Partanen kiittelee myös näyttelijäkollegoitaan, joiden kanssa on turvallista ja mukavaa harjoitella ja esiintyä.
”Vaikka treeneissä saatetaan mennä monta kertaa peräkkäin kohtaus, jossa haukon paniikinomaisesti henkeä ja vuodatan kyyneleitä, niin seuraavassa hetkessä meillä saattaa työryhmän kesken olla kova nauruhepuli. Tunteet ovat siis auki joka suuntaan, ja ehkä juuri siksi tätä on ollut kevyt tehdä, vaikka rooli on syvällinen ja tietyllä tavalla raskaskin.
Vastanäyttelijäänsä Marko Syysmaata Partanen ylistää täydelliseksi Edward Rochesteriksi.
”Olen katsonut kaikki kirjasta tehdyt elokuvatkin, mutta ketään näyttelijää en näe niin vakuuttavana Rochesterina kuin Marko on.”
Kuvitteellisella teellä Charlotte Brontën kanssa
Tarinan alkuperäistekstin eli Kotiopettajattaren romaanin kirjailija Charlotte Brontë oli teoksen ilmestymisen aikaan 31-vuotias. Nyt 33-vuotias Partanen uskoo, että hänellä ja Brontëlla olisi paljon juteltavaa, jos aikamatkustaminen olisi mahdollista.
”Uskon, että juttelisimme naiseudesta ja siitä, millaista on olla nainen missäkin ajasta. Toivottavasti juttelisimme myös rakkaudesta ja kenties taiteen ja kulttuurin merkityksestä. Siitä, mistä tarinat syntyvät.”
Ihan varmasti he keskustelisivat myös ihmissuhteista ja avioliitosta ja niiden merkityksestä ennen ja nyt.
”Minä rakastan rakastaa ja rakastan romantiikkaa ja kaikkea mitä siihen liittyy, mutta suhtautumiseni avioliittoon on iän myötä muuttunut. Enää en ajattele, että se on rakkauden suurin ilmentymä, vaan näen sen pikemminkin juridisesti järkevänä sopimuksena”, Partanen sanoo.
Hän uskoo Brontën ajatelleen samalla tavalla.
”Koen hänen nähneen, että rakkaus ja henkinen sitoutuminen voivat olla paljon voimakkaampia ilman mitään virallisia siteitä. Brontëlle hänen oma avioliittonsa vaikutti olevan järkiteko. Se on tavallaan aika radikaalia näin romanttiselta kirjailijalta.”
Teksti: Maria Jyrkäs
Lue lisää: Naiseuden raamit ja kuinka ne rikotaan
