Riku Innamaalle Populäärimusiikkia Vittulajänkältä –esityksen ohjaus on ollut tutustumismatka sekä Rovaniemen Teatteriin että Lappiin.
”Minua viehätti kovasti se, miten tarina liikkuu todellisen ja tunnistettavan ja toisaalta mahdottoman välillä niin luontevasti”, Rovaniemen Teatterin taiteellinen johtaja Riku Innamaa muistelee ensivaikutelmaansa Mikael Niemen romaanista Populäärimusiikkia Vittulajänkältä reilut parikymmentä vuotta sitten.
”Niemi kuljettaa tarinaa hyvin vaivattomasti mahdottoman rajan yli. Hulppeassa tarinoinnissa ja kerronnan huumorissa on voimaa, joka katkaisee raskaan arjen taakan. Arkisiakin asioita tarkastellaan omalaatuisen suodattimen läpi.”
Tampereella vuonna 1971 syntyneelle Innamaalle kirja tarjosi myös samaistumispintaa.
”Siinä oli aika paljon tunnistettavaa omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, vaikka siinä toki oli myös sellaista eksotiikkaa, jota en ole kokenut.”
1960- ja 1970-luvulla syntyneiden ja kasvaneiden lasten lapsuus oli Innamaan mielestä paljon lähempänä luonnontilaa kuin nykylapsilla modernissa yhteiskunnassa. Viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut muutos on ollut henkisesti suuri.
Yhtenä merkittävänä erona Innamaa pitää sitä, että tuolloin lapset viettivät paljon aikaa keskenään, eivätkä vanhemmat heidän peräänsä juuri kyselleet. Niissä oloissa ihmisistä saattoi kasvaa suuria persoonallisuuksia.
Rock oli luksusta arjen keskellä
Vittulajänkällä pikkupojat Matti ja Niila kuulevat ensimmäisen kerran The Beatlesia, ja sen myötä tajunta räjähtää. On opeteltava itsekin soittamaan ja perustettava oma bändi.
Innamaan mukaan tässä on kyse lähestulkoon universaalista tunteesta, jonka suurin osa sotien jälkeisten sukupolvien poikalapsista aina 1980-luvulla syntyneisiin saakka on kokenut.
”Suurin osa sen ajan nuorisokulttuurista oli rokkikamaa. Kulttuuri oli siltä osin yhtenäisempi kuin nykyään ja valtaosa isoista tähdistä oli miehiä. Siksi siitä tuli poikien unelma. Lisäksi se oli pojille yritys tulla huomatuksi tyttöjen taholta ja keino erottautua muista.”
Tämän on Innamaa itsekin kokenut. Hän alkoi soittaa kitaraa teini-ikäisenä ja löysi ympärilleen saman henkisiä tyyppejä. Ensimmäisen bändin nimi oli Dad in Toaster, sittemmin nimeksi tuli Puppugeneraattori. Rokki vaihtui suomenkieliseen, progressiiviseen poppiin.
”Ajattelin silloin, että musiikista voisi tulla minulle ammatti, mutta todellisuus näytti toisin.”
Bändikavereista yksi on nykyään Sibelius-Akatemiassa professorina ja toinen on ammattimuusikko.
”Minäkin kyllä kehityin muusikkona ja keikkailimme aika paljon, mutta minun suurimmat vahvuuteni olivat sittenkin toisaalla”, Innamaa muistelee hymyillen.
Musiikin autuaaksi tekevää vaikutusta hän pitää kuitenkin edelleen käänteentekevänä varsinkin omille aikalaisilleen.
”Silloin arki oli kaurapuuroa, kouluun kävelemistä, koulun jumppasalia ja isänmaallisia puheita. Kun siihen sitten tulee yhtäkkiä joku Beatles, tuntuu kuin luksus laskeutuisi taivaasta arjen keskelle.”
Lappilainen tarinointi elää ja voi hyvin
Vittulajänkällä suuret persoonallisuudet kukoistavat.
Ruotsin Pajalaan, Torniojoen varteen kahden valtakunnan ja kolmen kielen vaikutuspiiriin sijoittuva tarina tapahtuu oloissa, joissa sosiaaliset normit ovat vahvat ja ahdasmielisyys voimissaan.
Toisaalta Vittulajänkä on myös rakastettava villi pohjola – maailma, josta jotain on tunnistettavissa vielä nykyajankin Lapissa.
”Täällä elää edelleen lappilainen tarinointi”, alkusyksystä Rovaniemelle muuttanut Innamaa toteaa.
”Lapissa tarinointia arvostetaan, ja täällä on paljon hyviä tarinaniskijöitä. Aina edes totuus ei pääse pilaamaan hyvää tarinaa, ja sen piirteen tunnistan sekä näytelmätekstissä että nykypäivän Lapissa. Molemmissa ymmärretään, mistä hyvä juttu lohkeaa.”
Toinen yhtäläisyys löytyy asukkaista ylipäätään.
”Lapissa asuu monipuolista ja rohkeaa väkeä. Ihmisillä on mitä hämmentävämpiä taitoja. Siinä on jopa jotain maagista.”
Ihmisyyden eri puolet näkyviksi
Sitä magiaa Innamaa haluaa tuoda myös teatterin lavalle.
”Teatteri on nyky-yhteiskunnassa yksi harvoja maagisen ajattelun saarekkeita. Muutoin yhteiskunta on aina vain järkiperäisempi.”
Innamaan mielestä on tärkeää ylläpitää ja puolustaa ihmisen sisäistä maailmaa, joka rakentuu edelleen myös mytologioista, sukuhistorioista ja kertomusperinteestä. Ne eivät aina ole järkiperäisiä, mutta ihmisyydelle tärkeitä.
Innamaan Vittulajänkällä nämä puolet ihmisyydestä näkyvät.
”Tämän esityksen hahmot ovat reheviä ja kaikki inhimillinen on heille tuttua. Heikkoudet rehottavat rakastettavalla tavalla, ja kun ihmiset lähestyvät toisiaan juuri näiden rakastettavien puutteiden kautta, syntyy suuria kohtaamisia.”
Esityksessä käsitellään koviakin teemoja, jotka ovat tuttuja monille pienissä yhteisöissä kasvaneille. On uskonnollista ahdasmielisyyttä, koulukiusaamista ja eriarvoistamista. Innamaa kehuu Mikael Niemen taitoa kuvata näitä ilmiöitä positiivisesti tavalla, joka ei tunnu valkopesulta, yritykseltä psykologisoida tai löytää valoisaa puolta.
Tutustumistyö sekä Lappiin että teatterin väkeen
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on Riku Innamaan ensimmäinen ohjaus Rovaniemen Teatterin taiteellisena johtajana. Innamaa kutsuu sitä tutustumistyöksi.
”Halusin kuvata pohjoista, arktista, lappilaista, luonnon ja kulttuurin rajalla elävää yhteisöä. Lisäksi tuntui kiinnostavalta työskennellä vapauttavan tarinoinnin ja huumorin sekä toisaalta lapsenomaisen viattomuuden ja jopa naiivin suodattimen kanssa.”
Myös ohjausprosessi on sisältänyt paljon tutustumista.
Usein teatteritaloissa lopputulos on tarkasti tiedossa jo tuotantoa aloitettaessa. Sellaistakin hallintaa ammattiteattereissa tarvitaan. Tässä esityksessä Innamaa valitsi kuitenkin työskennellä enemmän prosessimaisesti.
”Halusin, että työryhmänä luomme yhdessä esityksen maailmaa. Lopputulokseen on vaikuttanut jokaisen työryhmän jäsenen panos: niin lavastajan, puvustajan, kapellimestarin, muusikon, valo- ja äänisuunnittelijoiden kuin näyttelijöidenkin näkemykset ovat rakentaneet kokonaisuutta. Minulle se on ollut yritys tutustua oikeasti Rovaniemen Teatterin ihmisiin ja luoda yhteistä kontaktipintaa.”
”Parempi kaahata kuin laahata”
Koko porukan luovuutta on tarvittu. Yleensä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä –esitys on teattereissa toteutettu 25-30 näyttelijän kokoonpanolla. Rovaniemen Teatterin esityksessä lavalla on vain 11 ihmistä. On pitänyt pohtia esimerkiksi, miten pystytään kuvaamaan suuria joukkoja tai isoja perhekuntia niin pienellä porukalla.
Roolihahmoja esityksessä on lähemmäs sata ja esimerkiksi tärkeitä mieshahmoja enemmän kuin koko teatterissa miesnäyttelijöitä.
Mutta – kuten Innamaa sanoo – luovuus syntyy rajoituksista.
Niinpä keski-ikäiset naiset voivat esittää pikkupoikia tai keski-ikäiset miehet vanhoja naisia. Nopeat asujen vaihdot ratkaistaan uudenlaisin keinoin, jopa yleisön nähden, ja lavastuksessa yksi konkreettinen tavara tai esine voi edustaa useampaa välinettä. Yhteinen kulttuurinen konventio ja mielikuvitus pitävät huolen siitä, että katsoja pysyy kärryillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu.
Kylmän ja lämpimän kohtaamispiste, Pajala, visualisoidaan Maria Antmanin lavastuksessa teräksen ja villan kohtaamisella. Pukusuunnittelija Paula Varis puolestaan on varustanut roolihahmot tarkoituksella poskettoman hurjasti. ”Parempi kaahata kuin laahata” on ollut koko työryhmän yhteinen mentaliteetti.
”Teatterillinen luovuus on ollut minulle tärkeä lähtökohta, ja minusta vapaus on teatterin ytimessä. Meillä on pyrkimys vapautua realismista ja nähdä maailma uudenlaisen linssin läpi. Sitä kautta voimme tuoda näyttämölle hieman absurdin ja maagisen maailman, jonka kirjailija on löytänyt romaanissa”, Innamaa analysoi.
Kaikkia ohjauksellisia päätöksiä ei ole tehty järkeillen, vaan sen mukaan, mikä on tuntunut hyvältä. Toisinaan on toimittu tarkoituksella viistoon ja pyritty pois normaaleista käytännöistä.
”Olemme kuitenkin pyrkineet koko ajan tekemään helposti lähestyttävää teosta, joka avautuu myös katsojalle.”
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä saa ensi-iltansa Rovaniemen Teatterin suurella Tieva-näyttämöllä perjantaina 23.2.2024.
