Rovaniemen Teatterin – Lapin alueteatterin kevätkauden 2023 ohjelmistossa nähdään upea kattaus esityksiä. Uutena teoksena vinttinäyttämö Kerolle valmistuu pienten lasten esitys Marsipaani, Pistaasi ja suuri rohkeususkallus, jonka käsikirjoittaa ja ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Miika Muranen. Syyskaudelta jatkavia esityksiä ovat musikaalikomedia Nunnia ja konnia, klassikkodraama Kauppamatkustajan kuolema, Rosa Liksomin kirjaan perustuva Everstinna, koululaisesitys Mahapaha sekä Valokeilassa-keskiviikkoklubi. Yleisön pyynnöstä esityksiä on myös Kalle Päätalon romaaneihin perustuvasta Vikke Nilo – ihminen! –veijaritarinasta sekä Kuumia aaltoja –karaokeshow’sta. Kevätkauden avaa jo aiemmin julkaistu Lempi, joka palaa ohjelmistoon kuuden esityksen verran tammikuun alussa.

”Olen saanut työskennellä hienon yhteisön kanssa täällä Rovaniemen Teatterissa. Kauteni teatterin taiteellisena johtajana päättyy kesällä ja halusin vastata kevään ohjelmistovalinnoilla katsojien toiveisiin. Olemme eläneet pitkään poikkeusaikoja: osa meidän viime talven ja kevään esityksistämme jäi koronan jalkoihin rajoitusten ja perumisten vuoksi. Olemme saaneet paljon palautetta, että niitä teoksia kovasti haluttaisiin uudelleen – siksi Tampereen Teatterikesäänkin kutsuttu draama Lempi, koskettava veijaritarina Vikke Nilo – ihminen! sekä hillitön karaokeshow Kuumia aaltoja nostetaan uudelleen ohjelmistoon. Näiden kohdalla kannattaa pitää kiirettä ja varata lippunsa ajoissa, sillä esityksiä on rajoitetusti. Ja tietenkin meidän katsomomme täyttäneet, kiitellyt ja kehutut tämän syksyn kaikki esitykset nähdään myös kevään ohjelmistossa. Erityisen innoissani olen, että Rakkaustanssit-reissuteatteriesitys jatkaa Rovaniemen alueen hoivakotien kiertämistä. Viimeisenä taiteellisena työnäni saan tehdä yhtä lempilajiani: pienten lasten teatteria ja toivon, että sekä päiväkodit että perheet löytävät meidän ihan uuden kantaesityksemme pariin, kertoo taiteellinen johtaja Miika Muranen.

UUSI LASTEN ESITYS MARSIPAANI, PISTAASI JA SUURI ROHKEUSUSKALLUS

Kevään 2023 ohjelmiston uutuus on teatterin taiteellisen johtajan Miika Murasen käsikirjoittama ja ohjaama lasten esitys Marsipaani, Pistaasi ja suuri rohkeususkallus. Kantaesitys on pienten lasten esitys rohkeudesta, uskalluksesta ja tietysti ystävyydestä. Lapsikaksikko Marsipaani, Pistaasi sekä koira nimeltä Höntti kohtaavat ja heittäytyvät seikkailuun, jossa he löytävät oman rohkeutensa yhdessä toistensa kanssa. Rooleissa nähdään Kaisla Ollila ja Timo Vuento sekä Pistaasin Höntti-koirana vuorottelevat Santasportin tanssinopiskelijat Sini Napari ja Ida Tiilikainen. Esityksen lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaa viimeksi esityksessä Anu P. -teoksessa vieraillut Jaana Kurttila. Esityksen ensi-ilta on 15. helmikuuta vinttinäyttämö Kerolla.

Lue lisää esityksestä täältä

KATSOJIEN SUOSIKIT PALAAVAT OHJELMISTOON

Minna Rytisalon menestysromaaniin perustuva Lempi nähdään kuuden esityksen verran tammikuussa Kero-näyttämöllä. Miika Murasen ja Sinikka Sanelman dramatisoima esitys on ollut katsojamenestys jo syksystä 2020 ja se kutsuttiin Tampereen Teatterikesän 2022 pääohjelmistoon. Murasen ohjaamassa koskettavassa draamassa lavalla nähdään hänen lisäksi Paula Miettinen ja Helka Periaho.

Lempin liput täältä

Kalle Päätalon romaaneihin perustuva, Miisa Lindénin dramatisoima ja ohjaama veijaritarina Vikke Nilo – ihminen! sai ensi-iltansa maaliskuussa 2022. Teoksen esityskausi jäi pandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi vaillinaiseksi. Lyhyestä esityskaudestaan huolimatta esitys nousi katsojasuosikiksi upean visuaalisuuden sekä monitasoisten, koomisten sekä rakastettavien hahmojen ansiosta ja nyt tämä vauhdikas esitys tuodaan ohjelmistoon vielä kevätkaudelle 2023. Upeat lavasteet ja yli 70 roolin puvut on suunnitellut Kati Lamppu. Esityksen koreografian on tehnyt vieraileva Tuomas Juntunen ja musiikista vastaa teatterin kapellimestari Minna Siitonen. Viken roolissa tämän eri elämänvaiheissa nähdään Rovaniemen Teatterin Paula Miettinen, Juuso Nykänen ja Marko Syysmaa. Mukana on myös itseoikeutetusti Päätalon tekstien ja tunteiden armoitettu tulkitsija, näyttelijä Pirjo Leppänen. Teoksen uusintaensi-ilta on suurella Tieva-näyttämöllä perjantaina 3. helmikuuta ja esityksiä on 29.4. saakka.

Osta liput Vikke Nilo – ihminen! -esitykseen täältä

Vikke Nilo - ihminen palaa ohjelmistoon keväällä 2023. Kuvassa Juuso Nykänen, Marko Syysmaa, Siiri Partanen, Markku Lukka, Paula Miettinen ja Helka Periaho.

Kellariteatteri Saivossa kuullaan taas hittibiisejä, kun karaokeshow Kuumia aaltoja raikaa kahdeksan esityksen verran. Anne Prokofjeffin käsikirjoittama ja Miika Murasen ohjaama show on ylistys keski-iälle, ystävyydelle ja vapaudelle. Loppuunmyydyille saleille esitetty karaokeshow sai ensi-iltansa syyskaudella 2021. Esityksessä Anne A. ja Anne P. kohtaavat Bar Estrogenin karaokelavalla ja nauravat itselleen ja toisilleen, kiroavat niin kuumat aallot kuin ikänäönkin sekä herkistyvät hetkeksi menneiden äärelle. Lavalla loistavat Syke-sarjasta tuttu, vieraileva näyttelijä Jaana Pesonen sekä Rovaniemen Teatterin Kylli Köngäs. Musiikista vastaa muusikko Kaisa Ristiluoma, jonka esittämä karaokejuontaja Inkku kannustaa myös katsojat mukaan laulamaan! Kuumia aaltoja –teos saa uusintaensi-iltansa 28. huhtikuuta ja viimeinen esitys on 20. toukokuuta.

Kuumia aaltoja -esityksen liput täältä

SYYSKAUDEN ESITYKSET JATKAVAT OHJELMISTOSSA

Suurella Tieva-näyttämöllä syyskauden esityksistä jatkavat musikaalikomedia Nunnia ja konnia sekä klassikkodraama Kauppamatkustajan kuolema. Suursuosion saavuttanut musikaalikomedia Nunnia ja konnia on Miika Murasen ohjaama esitys unelmista, vapaudesta sekä sisaruuden voimasta. 1990-luvun suosittuun elokuvaan perustuvan musikaalin pääosassa jatkaa roolityöstään ylistetty vierailija Heidi Kirves ja lavalla nähdään suuri esiintyjäjoukko sekä kuusihenkinen bändi kapellimestarinaan Minna Siitonen. Tätä svengaavaa hyvän mielen teosta esitetään katsojien iloksi aina 16. toukokuuta saakka.

Katso Nunnia ja konnia esitysajat täältä

Nunnia ja konnia jatkaa ohjelmistossa kevätkaudella 2023.

Klassikkodraama Kauppamatkustajan kuolema saa ensi-iltansa keskiviikkona 30. marraskuuta suurella Tieva-näyttämöllä. Arthur Millerin kirjoittama näyttämöklassikko kertoo unelmista ja niiden romahtamisesta. Kauppamatkustaja Willy Loman nauttii suosiostaan sekä töissä että kotona, kunnes tuleekin päivä jolloin kulissit romahtavat. Esityksen ohjaa näyttelijä-ohjaaja Ola Tuominen ja lavastuksesta vastaa vierailija Oskari Löytönen. Pukusuunnittelijana vierailee rovaniemeläinen Jaana Isokangas. Pääosissa ovat Markku Köngäs, Paula Miettinen, Timo Vuento sekä Juuso Nykänen. Kauppamatkustajan kuoleman viimeinen esitys on 11. toukokuuta.

Kauppamatkustajan kuoleman liput täältä

Rosa Liksomin kirjaan perustuva Everstinna jatkaa vinttinäyttämö Kerolla myös kevätkaudella 2023. Kuluneena syksynä loppuunmyydyille saleille esitetty teos on muotokuva mahottoman mahtavasta naisesta toisen maailmansodan aikaan. Lapin karun kauniit maisemat kehystävät väkevää tarinaa, jossa kovia kokenut nainen löytää lopulta rauhan ja luovuuden korven keskeltä. Esityksen on ohjannut Maiju Sallas ja lavastus- ja pukusuunnittelijana on Annukka Pykäläinen. Rooleissa nähdään Kylli Köngäs ja Markku Lukka.

Osta liput Everstinna-esitykseen täältä

Vinttinäyttämö Keron koululaisesitys Mahapaha jatkaa myös kevätkaudella 2023. Esko Janhusen käsikirjoittama, neljästä tarinasta koostuva Mahapaha kertoo yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Esityksessä Enni ja Antero ovat tulleet siivoamaan vanhan kyläkoulunsa vinttiä. Pölykerrosten alta löytyy pesisräpylöitä, opetustauluja, muovinen omena ja vanha Twist-hyppynauha. Vanhat esineet vievät kaksikon takaisin heidän koulumaailmaansa. Sekä Mahapaha että Everstinna nähdään Lappia-talon lisäksi myös Lapin kiertueella. Everstinnan viimeinen esitys nähdään 13. toukokuuta ja Mahapahan 17. toukokuuta.

Lisätietoja Mahapahasta täältä

Kellariteatteri Saivon kevätkausi on täynnä musiikkia. Kuumia aaltoja –karaokeshow’n lisäksi syyskaudelta tutut keskiviikkoklubit jatkuvat myös keväällä. Valokeilassa-keskiviikkoklubeilla kapellimestari Minna Siitonen ja näyttelijä Siiri Partanen kutsuvat tunnelmalliselle Saivo-näyttämölle seurakseen kiinnostavia muusikoita sekä heidän tarinansa. Kevätkaudella vieraana ovat Janne Raappana (ke 18.1.), räppäri Stepa (ke 15.2.), saamelaismuusikko ja joikaaja Ánnámáret (ke 15.3.) sekä iskelmälaulaja Tarja Ylitalo (19.4.).

Valokeilassa-liput löytyvät täältä

Rovaniemen Teatterin reissuteatteriesitys Rakkaustanssit on syksyn ajan ilahduttanut Rovaniemen alueen hoiva- ja palvelukoteja. Tämä rakkauden riemusta kertova musiikillinen esitys jatkaa kiertuettaan myös keväällä. Rakkaustanssittajina nähdään Siiri Partanen ja Minna Siitonen.

Lue lisää Rakkaustansseista täältä

ESITYSKAUTTA TÄYDENTÄVÄT MONIPUOLISET VIERAILUT

Kevätkauden 2023 vierailuesityksissä on mistä valita! Tammikuun polkaisee käyntiin huippukoomikoiden Krisse Salmisen ja Heli Sutelan stand up –show Sutela & Salminen, joka nähdään la 14.1. suurella Tieva-näyttämöllä. Helmikuun 22. päivänä suurelle Tieva-näyttämölle nousee legenda Seela Sella yhdessä Kari Paukkusen kanssa. Ihan Seelana –esityksen ytimenä on haastattelu, jossa Seela ja Paukkunen käyvät läpi Seelan elämäntarinaa ja työtä.

Kellariteatteri Saivossa laitetaan lauantaina 25. helmikuuta Korot kattoon yhdessä Ria Katajan ja Minna Kivelän kanssa. Kaksikolla on Saivossa kahden esityksen päivä, sillä klo 13.00 nähdään Korot kattoon ja klo 18.00 Punkkuelämää. Katajan ja Kivelän esityksistä ei vauhtia ja hauskoja tilanteita puutu, kun näyttelijöiden esittämät hahmot törmäävät mitä kummallisimpiin tilanteisiin. Kellariteatteri Saivon toinen vierailuesitys on lauantaina 25. maaliskuuta, jolloin nautitaan Midnight Sun Burlesquen upeista esiintyjistä Burlesque Paradise –esityksessä.

Heli Sutela ja Krisse Salminen
Sutela & Salminen
Seela Sella ja Ari Kauppinen
Ihan Seelana
Ria Kataja ja Minna Kivelä
Korot kattoon
Ulla Tapaninen
Lava-ammuntaa VII

Pääsiäisviikolla suurella Tieva-näyttämöllä nähdään kahden vierailuesityksen putki. Tiistaina 4. huhtikuuta katsojia hauskuuttavat tv:stä tutut hahmot Pulkkinen Live –esityksessä. Lavalla eri hahmoissa nähdään Jari Salmi ja Teemu Koskinen. Ilta Pulkkisen hahmojen seurassa on taatusti ikimuistoinen ja sen jälkeen on naama naurusta kipeä! Keskiviikkona 5. huhtikuuta lavan valtaa puolestaan Ulla Tapaninen esityksellä Lava-ammuntaa VII. Klassikkosarjan uunituoreen esityksen parissa on luvassa seven-up –komiikkaa ja huikeita huomioita suomalaisesta todellisuudesta ja valheista.

Koko esityskalenteri löytyy täältä