”On tärkeämpää unelmoida kuin saavuttaa ne unelmat”

Teatteri ja jalkapallo ovat ohjaaja Esa-Matti Smolanderin elämän kaksi suurta intohimoa. Rakkaudesta lajiin –esityksessä ne sulautuvat yhdeksi.

Ohjaaja Esa-Matti Smolander oli viisivuotias, kun psykiatri-isä vei hänet ensimmäistä kertaa Joensuun Pallon jalkapalloharjoituksiin. Leeds Unitedin harras kannattaja halusi esitellä lapselleen maailman parhaan urheilulajin. Siitä tuli nopeasti isän ja pojan yhteinen juttu.

Kolme vuotta myöhemmin isä kuoli.

”Isän kuolema oli iso syy, miksi pelasin hulluna jalkapalloa koko lapsuuden ja nuoruuden. Harjoitukset ja pelit olivat ainoita hetkiä, jolloin en ajatellut mitään enkä tuntenut surua tai ahdistusta”, kertoo nyt 35-vuotias Smolander.

”Oma teatterikäsitykseni tulee suoraan jalkapallosta.”
_{Ohjaaja Esa-Matti Smolander}

Aktiivista pelaamista kesti parikymppiseksi asti. Sen jälkeen intohimo vaihtui lennosta teatteriin.

”Koulumenestykseni oli huono, lintsasin paljon, ja olin moniongelmainen nuori. Lukion viimeisen luokan äidinkielen opettaja houkutteli minut kuitenkin lukioteatteriin”, Smolander kertoo.

Uravalinta sinetöityi kansanopistovuoden aikana. Siellä Smolander tajusi, että taiteilijanakin voi elää ja tehdä elämäntyönsä. Opistovuoden jälkeen avautuivat Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjan ovet.

Vakavuus synnyttää komiikkaa

Tänä syksynä Smolander ohjaa Rovaniemen Teatterille kantaesityksenä näytelmän Rakkaudesta lajiin, jonka on käsikirjoittanut hänen opiskelukaverinsa Veikka Heinonen. Esityksessä yhdistyvät paitsi Smolanderin omat elämänkokemukset, myös hänen kaksi suurta intohimoaan.

Tarinassa rovaniemeläisen Haavikon perheen äiti on kuollut. Surutyötä ei ole osattu tehdä.

Perheen isälle Veikolle elämän tärkein asia on teatteri. Poika Eino on jo saatu Teatterikorkeakouluun, nyt sinne pitäisi saada myös tytär Ida. Idan elämän rakkaus on kuitenkin jalkapallo ja sen tarjoamat mahdollisuudet maailmalla.

Isä päättää laittaa kaiken peliin ja toteuttaa suuren unelmansa yhteisestä teatteriesityksestä tyttären kanssa Rovaniemen Teatterin lavalla. Samaan aikaan tytär antaa kaikkensa, jotta tekisi tärkeässä RoPS:n naisten pelissä vaikutuksen kaupunkiin saapuviin jalkapallon kykyjenetsijöihin.

Seurauksena on kohtuuton komedia, joka sorkkii sielun ja egon pohjimmaisia sopukoita.

”Esityksen komiikka tulee siitä, että ihmiset ovat niin tosissaan. Kun johonkin asiaan suhtaudutaan valtavan vakavasti, siitä tulee lopulta koomista, ja pitkälle mennessään siitä tulee myös kohtuutonta”, Smolander analysoi.

”Ja on veteen piirretty viiva, milloin koomisuus muuttuu traagisuudeksi.”

Siksi tarinaan voi samaistua kuka tahansa, jolla on iso intohimo johonkin asiaan.

Teatterilta ainutlaatuinen avaus

Rakkaudesta lajiin on kirjoitettu tilaustyönä Rovaniemen Teatterille. Tarina on aidosti paikallinen ja lavalla vilahtelevat toimijoina muun muassa Rovaniemen Teatteri, paikalliset urheiluseurat RoPS ja RoKi, Lapin poliisilaitos, Lapin Kansa ja Rovaniemen kaupunki.

”Tämä on todella ainutlaatuinen avaus Rovaniemen Teatterilta ja poikkeuksellista ajatellen koko suomalaista teatterikenttää”, Smolander sanoo.

Esitys on erittäin fyysinen. Näyttelijät Kari Koivukangas ja Karoliina Surma-aho tekevät Smolanderin mukaan rooleissaan maailmanluokan työn.

”He tekevät roolinsa fyysisesti ja isolla tunteella, mikä on juuri sellaista näyttelijäntyötä, josta pidän. Molempien tekstin käsittely on ensiluokkaista. Tällaisessa rytmisessä ja nopeassa esityksessä pallo ei saa pudota hetkeksikään, ja he pystyvät kantamaan sen tosi hyvin.”

”Kun johonkin asiaan suhtaudutaan valtavan vakavasti, siitä tulee lopulta koomista, ja pitkälle mennessään siitä tulee myös kohtuutonta.”
_{Ohjaaja Esa-Matti Smolander}

Smolander kiittelee Rovaniemen Teatterin rohkeutta luottaa koko työryhmässä nuoriin tekijöihin. Niin käsikirjoittaja Heinonen, ohjaaja itse sekä lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaava Iida Ukkola ovat kaikki vasta vähän päälle kolmekymppisiä.

Jalkapallo ja teatteri ovat samaa maailmaa

Urheilu ja kulttuuri nähdään suomalaisessa yhteiskunnassa usein toistensa vastakohtina. Esa-Matti Smolanderin mielestä se on käsittämätöntä.

”Ehkä vastakkainasettelua aiheuttaa se, että tässä maassa molempia tuetaan niin huonosti, ja ne kilpailevat samoista rahoista.”

Teatterin ja jalkapallon Smolander näkee hyvinkin läheisinä toisilleen. Kuin sisaruksina.

”Molemmat ovat joukkuelajeja. Kummassakaan ei voi tehdä yksin yhtään mitään.”

Yhdistäviä tekijöitä on muitakin. Kumpikin synnyttää ihmisissä suuria tunteita ja kumpaankin sisältyy tekijöiden ja yleisön välinen yhteys.

”Oma teatterikäsitykseni tulee suoraan jalkapallosta. Tykkään kun näytellään isosti ja fyysisesti. Parhaimmillaan teatteri on kehollisena ja fyysisenä suorituksenakin hyvin samanlaista kuin jalkapallon pelaaminen.”

Tärkeintä on haaveilu

Rakkaudesta lajiin -tarinan lopussa Haavikon perheen asiat ratkeavat, mutta eivät aivan niin kuin kukaan oli suunnitellut.

”Keskeinen viesti on, että ihmisen haaveet, intohimot ja rakkaus johonkin asiaan ovat kaikkein tärkeintä elämässä, vaikkei mikään niistä toteutuisikaan niin kuin itse haluaa”, Smolander toteaa.

Ja joskus, kohtuuttoman koomisen, traagisen ja surullisenkin myllyn läpikäyneenä ihminen voi huomata, että kaikki meni lopulta kuitenkin juuri sopivasti.

”Elämässä on tärkeämpää haaveilla kuin saavuttaa ne haaveet.” sanoo Smolander.

Sen hän tietää kokemuksesta. Smolanderista ei tullut jalkapalloilijaa kuten piti. Sen sijaan hän päätyi maailman parhaaseen työhön, jossa hän on onnellinen. Se olisi varmasti ollut isänkin mielestä tärkeää.