Rovaniemen Teatterin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Sari Alatalo on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä syksyllä 2024. Alatalo on työskennellyt teatterissa vuodesta 2011, joista viimeiset kuusi vuotta ensin vt. teatterinjohtajana ja sen jälkeen toiminnanjohtajana.
”Kolmetoista eteenpäin suuntautuvaa ja inspiroivaa vuotta Rovaniemen Teatterissa ovat olleet täynnä antoisia kokemuksia”, kuvailee Sari Alatalo tuntemuksiaan.
Alatalon johdolla teatteri on saavuttanut useita merkittäviä virstanpylväitä sekä taiteellisesti että toiminnallisesti. Hänen intohimonsa ja omistautumisensa ovat olleet korvaamattomia teatterin kasvulle ja menestykselle.
”Sari Alatalo on ollut arvostettu johtaja ja vahva vaikuttaja teatterissamme. Hänen panoksensa on ollut suuri Rovaniemen Teatterin menestyksessä. Olemme kiitollisia hänen sitoutumisestaan ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin”, kommentoi teatterin hallituksen puheenjohtaja Riitta Liinamaa.
Sari Alatalo itse ilmaisee kiitollisuutensa erityisesti teatterin henkilökunnalle ja taiteelliselle tiimille.
”Olen saanut työskennellä yhdessä parhaan teatteriväen kanssa”, Alatalo sanoo ja jatkaa: ”Teatteria tehdään ja saavutuksista iloitaan yhdessä. Yhdessä me olemme saaneet paljon hyvää aikaan. Toiminnalle asetetut mittarit kertovat onnistumisistamme, asiakaspalautteet ovat ilahduttavaa luettavaa ja teatteri on menestynyt hyvin”.
”Alatalo jatkaa tehtävässään syyskuulle asti, jotta varmistetaan tehtävien sujuva siirto seuraajalle ja toiminnan jatkuminen vahvana myös tulevaisuudessa”, kertoo Liinamaa.
Lisätiedot:
Sari Alatalo
Rovaniemen Teatterin toiminnanjohtaja
Rovaniemen Teatteri
0400 282 483
sari.alatalo@rovaniementeatteri.fi
Riitta Liinamaa
Rovaniemen Teatterin hallituksen puheenjohtaja
Rovaniemen kaupunki
riitta.liinamaa@rovaniemi.fi