Rovaniemen Teatterin reissuteatteriesityksessä nautitaan elämästä
Nyt nautitaan elämästä! kiertää parhaillaan Rovaniemen alueen hoiva-ja palvelukodeissa aina 22.5.2024 saakka.
Nyt nautitaan elämästä! pohjautuu näyttelijä Karoliina Surma-ahon vaarin Eero Surma-ahon muistelmiin. Millaisia päähänpistoja pieni pojankoltiainen on kokenut? Miten voi nuori mies rakastaa metsää niin paljon? Parhaat valitut palat muistelmista on dramatisoitu iloiseksi ja elämänmyönteiseksi esitykseksi, josta katsojalle jää hyvä mieli.
Reissuteatteri on tärkeä osa Rovaniemen Teatterin toimintaa. Konseptin tarkoitus on viedä teatteri heille, jotka eivät siitä muuten pääsisi nauttimaan. Tänä keväänä toteutettava reissuteatteri tuotetaan hoiva- ja palvelukoteihin maksutta.
Reissuteatterin ideana on tehdä teatterielämyksistä kaikille saavutettavia. Se on osa teatterin yleisötyötä, jonka muita erittäin tärkeitä tehtävinä on mm. tutustuttaa teatterin tekemiseen ja ohjelmistoon, viedä esityksiä ja työpajoja mahdollisimman monen lappilaisen saataville kuten päiväkoteihin ja palvelutaloihin ja tehdä draamakasvatusta Lapin kunnissa ja kouluissa. Lisäksi yleisötyöhön sisältyy yhteistyö kulttuurialan toimijoiden kanssa sekä teatteriharrasteryhmien tukeminen.
- 28.2.2026Vesisaaren Alman Tervolan ja Ranuan uudet kiertuepäivät ovat viikolla 13
- 27.2.2026Ohjelmistomuutos Rovaniemen teatterissa: I LOV IT vaihtuu Mummun saappaassa soi fox -esitykseen
- 26.2.2026Tiitiäisen satupuu peruttu 26.2. klo 10.00
- 27.2.2026Paula Varis ehdolla Lavastussäde-palkinnon saajaksi Vesisaaren Alman lavastuksesta
- 23.2.2026Teatterihulinat saapuu jälleen Rovaniemen Teatteriin!
- 16.2.2026Viulunsoittaja katolla viimeiset esitykset nähdään helmikuussa
- 29.1.2026Viulunsoittaja katolla 30.-31.1. esitykset peruttu sairastapausten vuoksi
- 28.1.2026Vesisaaren Alman kiertue-esityksiä peruttu
- 27.1.2026Viulunsoittaja katolla esityksissä on käynyt jo 10 000 katsojaa
- 4.2.2026Salakaato ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 21.1.2026Taiteilijatapaaminen: näyttelijä Pertti Koivula
- 21.1.2026Rovaniemen Teatteri kymmenettä kertaa Taidetestaajien kohteena
- 12.1.2026Haemme Rovaniemen Teatteriin näyttelijää
- 9.1.2026Rovaniemen Teatterin kävijämäärä kolmatta vuotta noin 30 000 katsojaa
- 9.12.2025Saivo-klubin kevät nyt myynnissä
- 3.12.2025Kauneimmat joululaulut Rovaniemen teatterilla
- 28.11.2025Black Friday: järjettömän edulliset liput Saiturin joulun esityksiin!
- 25.11.2025Saiturin joulu saa uusintaensi-iltansa keskiviikkona 26.11.2025 klo 18:00
- 21.11.2025Kattava vierailijoiden joukko täydentää Rovaniemen Teatterin kevään 2026 ohjelmistoa
- 13.11.2025Hope Ry:n joululahjakeräys Rovaniemen Teatterissa 2025
- 12.11.2025Kevätohjelmistossa yleisön suosikki, paikallisaihe sekä palkittu draama
- 12.11.2025Yleisön pyynnöstä: päivädiskoilua jälleen kellariteatteri Saivossa
- 11.11.2025Lappia-talo valaistaan keskoslastenpäivänä violetiksi – yhdessä vahvan alun puolesta
- 21.10.2025ROVANIEMEN TEATTERIN SYKSYN LAPIN KIERTUE ALKAA
- 1.10.2025Klassikkoteos Tiitiäisen satupuu herää eloon Rovaniemen Teatterissa
- 30.9.2025Kiia Laine Rovaniemen Teatterin taiteelliseksi johtajaksi
- 22.9.2025Aalloilla – ainutlaatuinen yhteistuotanto Lappia-talolla
- 12.9.2025Rakastettu klassikkomusikaali Viulunsoittaja katolla ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 29.8.2025Rovaniemen Teatterin syyskauden avaa uutuusnäytelmä Reidar Särestöniemen äidistä
- 27.8.2025Rovaniemen Teatterissa tapahtuu Rovaniemi-viikolla
- 15.8.2025Teatterilaisia tavattavissa Rovaniemen Wanhoille Markkinoille
- 18.6.2025Rovaniemen Teatteri etsii seuraavaa taiteellista johtajaa
- 18.6.2025Rovaniemen Teatterin näytäntövuosi 2024-2025 tavoitti reilu 26 000 katsojaa
- 13.6.2025KESÄKAMPANJA: OSTA LIPPU JA VOITA YÖ LASI-IGLUSSA & ILLALLINEN KAHDELLE
- 12.6.2025Monipuolinen vierailijoiden joukko täydentää Rovaniemen Teatterin syyskauden 2025 ohjelmistoa
- 12.5.2025Viimeiset esitykset – kaksi peruslippua yhden hinnalla
- 24.4.2025ROVANIEMEN TEATTERI ETSII NÄYTTÄMÖTYÖNTEKIJÄ-OPERAATTORIA
- 14.4.2025Rovaniemen Teatterin syysohjelmistossa klassikoita ja paikallisaiheita
- 9.4.2025Rosa Liksomin lyhytproosaan perustuva Pörrö saa ensi-iltansa Rovaniemen Teatterissa
- 26.3.2025Rovaniemen Teatterin tulos jäi ylijäämäiseksi
- 24.3.2025Rovaniemen Teatterin nuortenesitys yksinäisyydestä sai Thalia-teatteripalkinnon
- 28.2.2025Rovaniemen Teatteri järjestää Teatterihulinat -tapahtuman osana Pride- ja Rasisminvastaista viikkoa
- 17.2.20259 hyvää syytä elää ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 17.2.2025Rovaniemen Teatterin Julius – kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä Thalia-palkinnon saajaksi
- 28.2.2025Suomen parhaaksi livebändiksi kehuttu Ursus Factory saapuu Rovaniemelle Kellariklubi Saivoon
- 22.1.2025Rovaniemen Teatteri valittu yhdeksättä kertaa Taidetestaajien kohteeksi Rovaniemellä
- 16.1.2025A Christmas Carol Returns to the grand Tieva Stage
- 15.1.2025Viikonlopun Näytelmä joka menee pieleen esitykset peruttu
- 16.1.2025Saiturin joulu palaa suurelle Tieva-näyttämölle
- 9.1.2025Rovaniemen Teatterin kävijämäärä nousi maltillisesti vuonna 2024
- 28.12.2024Rovaniemen Teatterin kevätkautta 2025 täydentää viihdyttävä vierailijoiden joukko
- 16.12.2024Esityskalenterissa muutoksia viikolla 52
- 20.11.2024Saiturin joulu ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 15.11.2024Rovaniemen Teatterin kevätkaudella nähdään koskettava tarina toivosta sekä pohjoista sielunmaisemaa
- 1.11.2024Rovaniemen Teatteri etsii myynnin ammattilaista
- 25.10.2024PunahilkkaROK la 26.10. peruttu
- 21.10.2024Keuhkot: Teatteri elää ja hengittää Lapin kiertueellakin
- 17.10.2024Tässä diskossa ikäraja on 65 vuotta, mutta meno kuin 70-luvun bileissä: ”Tänään ei tarvitse mennä enää jumpalle”
- 15.10.2024”Elämä etsii aina reittinsä ja virrassa voi antaa itsensä lipua mukana” – Erakoksi tunnustautuva teatteriohjaaja Eljas Liinamaa rauhoittuu Ounasjoen äärellä
- 30.9.2024Someajan uudelleentulkinta klassikkosadusta Rovaniemen Teatterissa
- 17.9.2024Näytelmä joka menee pieleen ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 28.8.2024Rovaniemen Teatterin syyskauden avaa Lapin kiertueellekin lähtevä Keuhkot
- 21.8.2024Valtiovarainministeriön kaavailemat leikkaukset uhkaavat Rovaniemen Teatterin ja suomalaisen teatterikentän tulevaisuutta
- 15.8.2024Teatterilaisia tavattavissa Rovaniemen Wanhoille Markkinoille
- 18.6.2024Rovaniemen Teatterin näytäntövuosi 2023-2024 oli tunteiden ilotulitusta
- 11.6.2024Rovaniemen Teatteri etsii toiminnanjohtajaa
- 10.6.2024Monipuolinen vierailijoiden joukko täydentää Rovaniemen Teatterin syyskauden 2024 ohjelmistoa
- 7.5.2024Teatteriravintolan toukokuussa runsas äitienpäivälounas su 12.5. ja kupliva viinitasting ti 21.5.
- 6.5.2024Viimeiset esitykset – kaksi peruslippua yhden hinnalla
- 3.5.2024Rovaniemen Teatteri toiminnanjohtaja Sari Alatalo jättää tehtävänsä syksyllä
- 6.5.2024Rovaniemen Teatterin reissuteatteriesityksessä nautitaan elämästä
- 24.4.2024Nuoret teatterintekijät näyttävät taitonsa Pohjois-Suomen Nuori Näyttämö -paikallisfestivaalissa Lappia-talolla
- 17.4.2024Tätä on toivottu: Rovaniemi saa +65 päivädiskot
- 15.4.2024Koululaisesitys Mahapaha uusintaensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 10.4.2024Rovaniemen Teatterissa on käyty muutosneuvottelut – ”Säästämme mieluummin itse kuin korotamme roimasti lippujen hintoja”
- 27.3.2024Rovaniemen Teatterilla brittiläinen syksy
- 27.2.2024Pirjo Leppänen kunniatohtoriksi
- 27.2.2024Lippukauppa suljettu hiihtolomaviikolla
- 23.2.2024Rovaniemen Teatteri etsii valomestaria/valosuunnittelijaa
- 20.2.2024Tämän vuoden Tulevaisuustapahtuma Aurora järjestetään Rovaniemen Teatterin tiloissa
- 19.2.2024Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ensi-iltaan Rovaniemen Teatterissa
- 13.2.2024”Lapissa on edelleen jotain maagista”
- 12.2.2024Vuoden ensimmäinen ensi-ilta on JULIUS – Kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä
- 6.2.2024Ohjaaja Otto Nyberg tietää mitä yksinäisyys on
- 5.2.2024Rovaniemen Teatteri kahdeksatta kertaa Taidetestaajien kohteeksi
- 31.1.2024Rovaniemen Teatteri yhteistyökumppanina oppilaitosten miljoonahankkeessa – kevään nuortennäytelmässä nähdään virtuaalinen roolihahmo
- 17.1.2024Rovaniemen teatteri vastaa Lapin matkailun kysyntään Saiturin joulu -klassikolla
- 17.1.2024Rovaniemi Theatre announces Dickens’ A Christmas Carol on Christmastime 2024
- 10.1.2024Valokeilassa tekee paluun
- 22.12.2023Rovaniemen Teatterin Kotiopettajattaren tarina ehdolla lavastussäde-palkinnon saajaksi
- 21.12.2023Alkuvuoden esityskalenteriin muutoksia
- 18.12.2023Rovaniemen Teatteri kasvatti kävijämääräänsä vuonna 2023
- 18.12.2023Rovaniemen Teatterin vuodenvaihteen aukioloajat
- 12.12.2023Nimekäs vierailijoiden joukko täydentää Rovaniemen Teatterin kevätkautta 2024
- 13.11.2023Rovaniemen Teatterin Meri-Lapin kiertue siirtyy
- 7.11.2023Jane Eyrenä säkenöivä Siiri Partanen: Minulle on tärkeintä elää arvojeni mukaan
- 2.11.2023Naiseuden raamit ja kuinka ne rikotaan
- 27.10.2023Rovaniemen Teatterin syksyn Lapin kiertue alkaa
- 25.10.2023Rovaniemen Teatterin kevätkausi tuo näyttämölle arktisia rokkariunelmia ja toisen ihmisen kaipuuta
- 17.10.2023Otto vai pano on älykäs komedia kaikille, jotka ovat käyneet tai tulevat käymään lainaneuvotteluita
- 12.10.2023Teatterin asiakaspalvelun aukioloissa muutoksia syyslomaviikolla
- 10.10.2023”Rovaniemellä teatterin yleisössä voi olla kuka vain”
- 2.10.2023”Meissä kaikissa asuu sekä Mimmi Lehmä että Varis”
- 20.9.2023Taiteilija Tero Kivelän Kirka-aiheisia maalauksia esillä Lappia-talolla
- 19.9.2023KIRKA-musikaali saa ensi-iltansa Rovaniemen Teatterissa artistin syntymäpäivänä
- 5.9.2023Entäs nyt, Eeva? -monologi saattelee Rovaniemen Teatterin loisteliaan Outi Nevanlinnan eläkkeelle
- 21.8.2023Tervetuloa Lappia-taloon – Lippukauppa ja Teatterikauppa ovat taas auki
- 14.8.2023Ikonin saappaisiin astuminen on iso työ
- 23.8.2023”On tärkeämpää unelmoida kuin saavuttaa ne unelmat”
- 9.8.2023Tule tapaamaan teatterilaisia Rovaniemen Wanhoille Markkinoille
- 2.8.2023Riku Innamaan kausi Rovaniemen Teatterissa alkoi
- 26.7.2023”Tiesin jo pienenä, että minusta tulee näyttelijä” – Karoliina Surma-aho on haaveillut Lappiin pääsystä jo vuosia
- 26.6.2023Rovaniemen Teatterin Everstinna Kajaanin Runoviikolle
- 6.6.2023Syyskaudella muutoksia näyttelijäkokoonpanossa
- 9.6.2023Osta lippu ja voita ainutlaatuinen paketti teatterin kulisseissa
- 30.5.2023Avoimet harjoitukset: KIRKA – Surun pyyhit silmistäni
- 26.5.2023Rovaniemen Teatterin näytäntövuosi 2022-2023 oli näyttämötaiteen riemua
- 26.5.2023Vastaa asiakaskyselyyn ja voita ensi-iltaelämys
- 23.5.2023Lappia-talon lipunmyynnin kesäaukioloajat
- 15.5.2023Nuori Näyttämö -hankkeeseen on valittu 27 nuorten ryhmää eri puolilta maata
- 12.5.2023Everstinna nähdään Kajaanin Runoviikolla to 6.7.
- 11.5.2023Syyskauden vierailuesitykset ovat myynnissä
- 10.5.2023Rovaniemen Teatterilla vietetään Miika Murasen läksiäisiä lauantaina 20.5.
- 21.4.2023Rovaniemen Teatterin kevätkausi huipentuu suosittuun Kuumia aaltoja -karaokeshow’n uusintaensi-iltaan
- 4.4.2023Rovaniemen Teatterin seinälle nostettu uusi paikallisin voimin syntynyt kuvataideteos
- 5.4.2023Rovaniemen Teatterin syysohjelmistossa luvassa tunteiden ilotulitus
- 21.3.2023”Siunaa biitti, siunaa rummut, siunaa komee basisti” – Mitä tapahtuu musikaalin kulisseissa?
- 2.3.2023Hyvä ystävä ja suuri taiteilija – Kalle Päätalo oli tärkeä henkilö Miisa Lindénin ja näyttelijä Pirjo Leppäsen elämässä: ”On hienoa tuoda Vikke Nilo takaisin Rovaniemelle”
- 1.3.2023Nuortenryhmien haku Nuori Näyttämö -hankkeeseen on nyt auki
- 28.2.2023Rovaniemen Teatteriin valittu uusi näyttelijä
- 10.2.2023Esityksiä, kulissikierroksia ja avoimia ovia – Lappia-talon tapahtumaviikolla on maksutointa tekemistä jokaiselle
- 8.2.2023Miika Murasen jäähyväistyönä nähdään kantaesitys pienille lapsille
- 27.1.2023Rovaniemen Teatteri jälleen mukana Taidetestaajat-hankkeessa kaudella 2023-2024
- 25.1.2023Kalle Päätalon teksteihin perustuva Vikke Nilo palaa suurelle Tieva-näyttämölle
- 20.12.2022Teatterivuosi 2022 päättyi hienoihin katsojalukemiin – katsotuin oli musikaalikomedia Nunnia ja konnia
- 14.12.2022Haemme Rovaniemen Teatteriin näyttelijää
- 24.11.2022Klassikkodraama Kauppamatkustajan kuolema saa ensi-iltansa ke 30.11.
- 23.11.2022Kevätkaudella 2023 nähdään katsojien toivomia teoksia sekä uusi pienten lasten esitys
- 10.11.2022Rovaniemen Teatterin reissuteatteriesityksessä ollaan Rakkaustansseissa
- 1.11.2022Syyskauden Valokeilassa-keskiviikkoklubeilla luvassa valovoimaisia artistivieraita
- 28.10.2022Lahjaksi elämyksiä, yhdessäoloa ja paikallista designia – kurkkaa Rovaniemen Teatterin lahjavinkit
- 25.10.2022Uusi kotimainen lastennäytelmä Mahapaha saa ensi-iltansa 28.10.
- 20.10.2022Avoimet harjoitukset: Kauppamatkustajan kuolema
- 19.10.2022Seija Ulkuniemen teoksia ala-aulassa
- 4.10.2022Koululaisesitys Mahapahan ensi-ilta siirtyy ja Lapin kiertueen aikatauluihin muutoksia
- 26.9.2022Nunnia ja konnia -musikaalikomedian kaksoisensi-iltaa juhlitaan Rovaniemen Teatterissa
- 19.9.2022Rosa Liksomin Everstinna nousee Rovaniemen Teatterin näyttämölle uutena tulkintana
- 12.9.2022Rovaniemen Teatteri on arktinen päänäyttämö
- 25.8.2022Elissa Aalto 100 -juhlanäyttely avaataan Lappia-talolla pe 26.8.
- 16.8.2022Tervetuloa lippu- ja teatterikaupan avajaisiin
- 15.8.2022Lappia-talolle oma korumallisto
- 5.5.2022Riku Innamaa Rovaniemen Teatterin taiteelliseksi johtajaksi
- 2.6.2022Rovaniemen Teatteri on mukana Nuori Näyttämö -hankkeessa 2022-2024
- 18.6.2022Rovaniemen Teatterissa tapahtuu Rovaniemi-viikolla
- 8.6.2022Rovaniemen Teatterin uusin kiinnitys on näyttelijä Kaisla Ollila
- 8.7.2022Rovaniemen Wanhat Markkinat tulevat taas – teatteri mukana tapahtumassa
- 6.6.2022Rovaniemen Teatterin näytäntövuoden 2021-2022 katsotuin esitys oli Kuumia aaltoja
- 10.5.2022Rovaniemen Teatterin Lempi valittu Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoon