Rovaniemen Teatterin syyskauden ohjelmisto täydentyy monipuolisella ja viihdyttävällä vierailukattauksella. Syksyn aikana yleisö pääsee nauttimaan muun muassa Martti Suosalon ja Iiro Rantalan tähdittämästä musiikkikomediasta, Jari Salmen ja Teemu Koskisen huumoripläjäyksestä sekä Mauri Kunnaksen teoksen pohjalta tehdystä lastenteatteriesityksestä.

Suurella Tieva-näyttämöllä taattua huumoria tarjoilee Pulkkinen Live 2 lokakuussa ja marraskuussa lavan valtaa puolestaan yleisön rakastama musiikkikomedia Neljä pientä annosta. Kellariteatteri Saivolla nautitaan puolestaan kuukausittain vierailuesityksistä ja ohjelmanumeroista. Syyskuussa nähtävä lastenesitys Pieni pelkojen kirja auttaa lapsia kohtaamaan pelkonsa lempeän huumorin avulla. Musiikkipitoisten esitysten ystäville tarjoillaan lokakuussa Gimme Abba! -bileshow, marraskuussa The Meänlandin keikka ja joulukuussa Burlesque Jubilee 10-vuotisjuhlashow.

”Olen tyytyväinen voidessamme tarjota syyskaudella katsojillemme tällaisen vierailuohjelmiston, oman timantinkovan esityskattauksemme ohella”, kertoo teatterin taiteellinen johtaja Riku Innamaa

Suuria tunteita ja huumoria

Neljä pientä annosta -esityksessä nähdään Martti Suosalon ja Iiro Rantalan tähdittämä musiikkikomedia, joka on täyttänyt katsomoita niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa jo vuodesta 2013. Martti Suosalo eläytyy moniin rooleihin hovimestarista nuotinkääntäjään ja Iiro Rantala pianopedagogista sankarisolistiin. Lotta Kuusisto täydentää kokoonpanon huolehtimalla proseduureista, ja tämä suosikkiesitys tarjoilee illallisen yhdelle ja kolme muuta ratkiriemukasta elämystä.

Pulkkinen Live 2 tuo lavalle suositun tv-sarjan kakkoskauden hahmot, kuten Pulkkisen, Koposen, Osmon ja Eskon. Jari Salmi ja Teemu Koskinen tarjoavat tiukasti aikaamme pureutuvia sketsejä, joissa miehisyys ja maaginen realismi kohtaavat hulvattoman huumorin siivittämänä.

Jari Salmi Pulkkisen roolissa ilman paitaa
Pulkkisen kakkoskauden hahmot valtaavat suuren Tieva-näyttämön 17. lokakuuta

Syksyn vierailuohjelmistossa nähdään myös Pieni pelkojen kirja, joka perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen teokseen. Käsikirjoittaja-näyttelijä Thomas Dellinger tutustuttaa lavalla turvallisesti erilaisiin pelkoihin ja jännitykseen lempeän huumorin siivittämänä.

Koiraksi pukeutunut koira osoittaa hämähäkin näköistä narusta riippuvaa lelua
Pieni pelkojen kirja -lastenteatteriesitys tutustuttaa turvallisesti erilaisiin pelkoihin.

Viihdettä ja villiä meininkiä musiikin ystäville

GIMME ABBA! tarjoaa unohtumattoman illan Abban parhaiden hittien parissa. Tribuuttibändi esittää Abban hitit uudella twistillä, tuoden yhtyeen glamourin tähän päivään. Show’ssa kuullaan myös kappaleita Abban uudelta Voyage-albumilta. Solisteina säihkyvät Annica Milán ja Valtteri Lehtinen.

Nainen ja mies discoasuissa puolivartalokuvassa.
GIMME ABBA! -bileshown solisteina säkenöi Annica Milán ja Valtteri Lehtinen.

The Meänland luo suomen ja meänkielistä folk-reggae-tunnelmaa, jonka ainutlaatuisuus syntyy oivaltavista sanoituksista, rennosta rytmistä ja tinkimättömästä musikaalisuudesta. Yhtye on niittänyt mainetta niin Suomessa kuin Pohjoismaissa, ja heidän keikkansa ovat lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä.

The Meänland kokoonpanon jäseniä puolivartalokuvassa
The Meänlandin keikat myydään loppuun lähes poikkeuksetta

Midnight Sun Burlesque juhlistaa 10-vuotisjuhlavuottaan riemastuttavalla show’lla, joka tuo esille laajalla kirjolla kaikkea sitä, mitä burleski on ja miksi sitä tehdään. Esiintymässä nähdään niin pohjoisen omia rohkeuden ruhtinattaria kuin vierailevia burleskitähtiä Suomesta ja maailmalta.

Rovaniemen Teatterin kevään 2024 vierailuesitykset:

La 14.9. klo 13 ja 15: Pieni pelkojen kirja, kellariteatteri Saivo

Pe 11.10. ja la 12.10. klo 19: Gimme Abba!, kellariteatteri Saivo

To 17.10. klo 18: Pulkkinen Live 2, suuri Tieva-näyttämö

La 26.10. klo 21: The Meänland, kellariteatteri Saivo

La 2.11. klo 18: Neljä pientä annosta, suuri Tieva-näyttämö

Pe 20.12. klo 20: Midnight Sun Burlesque, kellariteatteri Saivo

Tutustu ohjelmistoon tarkemmin ja varaa liput ohjelmisto-sivulta.