Valtiovarainministeriön kaavailemat mittavat leikkaukset vaarantavat suomalaisen teatterin tulevaisuuden ja asettavat myös Rovaniemen Teatterin toiminnan vakavaan vaaraan.
Valtiovarainministeriön 9.8. julkaisema budjettiehdotus esittää, että vakiintuneiden ammattiteattereiden rahoitusta vähennettäisiin jopa 13 %. Tämä tarkoittaisi Rovaniemen Teatterille 205 000 euron leikkausta, mikä vastaa viidestä kuuteen (5-6) henkilötyövuotta.
”Leikkaukset valitettavasti kohdistuisivat työpaikkoihin ja vähentäisivät teatterimme mahdollisuuksia työllistää taiteilijoita”, sanoo Rovaniemen Teatterin toiminnanjohtaja Sari Alatalo ja jatkaa: ”Teatterimme työllistää vuosittain 58 henkilötyövuotta, joten vaikutukset olisivat merkittävät”.
OHJELMISTON JA SAAVUTETTAVUUDEN KAVENTUMINEN UHKANA
Valtionavustuksen leikkaus vaikuttaisi merkittävästi Rovaniemen Teatterin toimintaan esimerkiksi pakottamalla teatterin harkitsemaan ohjelmistovalintoja uudelleen. Todennäköisesti leikkaukset kohdistuisivat muun muassa pienimuotoisiin tuotantoihin, yleisötyön palveluihin sekä palveluaikoihin kaventaen esimerkiksi teatterin ohjelmistoa sekä heikentäen saavutettavuutta.
”Tuotantojen karsiminen vähentäisi myös mahdollisuuksiamme hankkia tuloja, koska pienempi määrä esityksiä tarkoittaisi vähemmän lipputuloja ja ravintolatuloja”, Alatalo huomauttaa ja täydentää: ”Tulot pienenisivät kokonaisvaltaisesti eli leikkausten vaikutus kertaantuisi ja kasvaisi entisestään lippu- ja ravintolatulon pienentyessä samassa suhteessa kuin ohjelmisto kaventuisi sekä tietyt tuotannot, toiminnot ja palvelut pienenisivät tai katoaisivat kokonaan”.
ALUETEATTERIN TOIMINTA JA LASTEN TEATTERI VAARASSA
Rovaniemen Teatterilla Lapin Alueteatteri ry:llä on alueellinen tehtävä viedessään teatteria kaikkiin Lapin kuntiin. Suunnitellut leikkaukset pakottaisivat teatterin todennäköisesti karsimaan myös alueellisesta toiminnasta sekä lasten ja nuorten teatterista.
”On pelottavaa ajatella, että joudumme leikkaamaan juuri näistä tärkeistä toiminnoista, jotka tavoittavat laajasti eri-ikäisiä katsojia koko Lapissa”, Alatalo kertoo huolestuneena.
SÄÄSTÖPAKETTI JOHTAA MYÖS LIPUNHINTOJEN KOROTUKSIIN
Nyt esitetyt leikkaukset ovat osa kehysriihessä päätettyä säästöpakettia, jossa linjattiin, että opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kohdistuu 50 miljoonan euron lisäleikkaukset vuonna 2025, josta 60% kohdistuisi kulttuuriin, vaikka kulttuurin osuus ministeriön koko budjetista on vain noin 7 %.
Teatteritoiminnan suunnittelujänne Rovaniemen Teatterissa on yhdestä kahteen vuotta, mikä tarkoittaa, että vuoden 2025 toimintaan ei voida enää tehdä merkittäviä muutoksia. Ohjelmistopäätökset ja niihin liittyvät tuotanto- ja työsopimukset on jo tehty.
”Lippuhintoja on jo jouduttu korottamaan yleisen kustannustason nousun ja arvonlisäveromuutosten vuoksi. Olemme kuitenkin pyrkineet pitämään hinnat maltillisina ja säilyttämään esitykset saavutettavina. Suunnitellut avustusleikkaukset toisivat kuitenkin jälleen merkittävää painetta uusiin hinnankorotuksiin”, Alatalo toteaa.
”Vuodelle 2025 esitetyt leikkaukset ovat kuitenkin vasta alkua, sillä hallitushan kaavailee mittavia leikkauksia myös vuodelle 2026”, Alatalo muistuttaa.
KULTTUURI ON HENKISTÄ HUOLTOVARMUUTTA
Teatterilla, tanssilla ja sirkuksella on tärkeä rooli suomalaisen identiteetin ja yhteiskunnallisen vakauden vahvistajana. Erityisesti epävarmoina aikoina kulttuurista on pidettävä huolta. Rovaniemen Teatteri vetoaa päättäjiin, että suunnitellut leikkaukset perutaan tai kohtuullistetaan.
Yleisö voi puolestaan tukea Rovaniemen Teatteria osallistumalla esityksiin ja nauttimalla tarjolla olevasta taiteesta.