Rovaniemen Teatteri on valittu nyt yhdeksättä kertaa Taidetestaajien vierailukohteeksi lukuvuodelle 2025–2026.
”Erityisen hienoa on, että jälleen kerran nuoret ympäri Lappia pääsevät taidevierailulle Rovaniemen Teatteriin. Vierailun tueksi laadimme oppimateriaalin, jonka avulla koulut voivat syventää nuorten taidekokemusta ja tehdä siitä entistäkin merkityksellisemmän. Yhdessä Taidetestaajat -ohjelman kanssa tuotamme merkityksellistä kulttuuri- ja taidekasvatusta nuorille,” kertoo Rovaniemen Teatterin yleisötyöntekijä Elina Rousu-Uurtamo.
Avoimeen ohjelmahakuun haki yli 180 toimijaa, joista mukaan tulevalle lukuvuodelle valittiin 91. Rovaniemen Teatteri on tulevana kautena Rovaniemellä ainoa Taidetestaajien kohde. Lapissa muita kohteita ovat muun muassa Säreistöniemi-museo sekä Sodankylän elokuvajuhlat.
”Olemme iloisia, että voimme jälleen olla mukana tarjoamassa korkeatasoista teatteritaidetta lappilaisille kahdeksasluokkalaisille. Taidetestaajat-esitykset ovat olleet erittäin tykättyjä sekä nuorten että talomme henkilökunnan parissa”, Rovaniemen Teatterin toiminnanjohtaja Miikka Keränen kertoo.
Mitä on Taidetestaajat kulttuuriohjelma?
Taidetestaajia on kaikki Suomen 8-luokkalaiset nuoret. Taidetestaajat -kulttuurikasvatusohjelmaa tuottaa Suomen lastenkulttuurinliitto ja sen päärahoittajia on Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska Kulturfonden. Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti hanketta vielä kevääseen 2024 saakka, mutta eduskunta päätti hankkeen rahoituksen.
Taidetestaajatoiminnan avulla pyritään lisäämään eri taidemuotojen tavoitettavuutta sekä tietoisuutta nuorille muun muassa yleisötyömateriaalin avuin.
Lue lisää Taidetestaaja kulttuuriohjelmasta: https://taidetestaajat.fi/