Rovaniemen Teatterin keväällä 2024 nähty Otto Nybergin ohjaama ”Julius – kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä” on valittu Vuoden esityksen Thalia-palkinnon finalistiksi. Thalia-palkinto myönnetään esitykselle, joka herättää yhteiskunnallista keskustelua, houkuttelee uusia yleisöryhmiä, menestyy kansainvälisesti tai on muuten erityisen ansioitunut.
Yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan 2.3.2025 saakka verkossa. Äänestämään pääset tästä. Palkinto jaetaan 24.3.2025.
Julius – kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä lisäksi ehdolla ovat Angels in America (Suomen Kansallisteatteri), Ihminen parhaan kykynsä mukaan (Saaristo-ooppera, Turun kaupunginteatteri ja Turun Filharmoninen orkesteri), Sinkkipojat (Helsinki 98), Te naiset! Tahdon laulaa (Lina Patrikainen, Kuopion kaupunginteatteri), Tähän astinen elämä (Jyväskylän kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri ja Suomen kansallaisteatteri) sekä Uuteen nousuun (Q-teatteri).
Thalia-palkintoa varten Suomi on jaettu viiteen alueeseen, joilta kukin esiraatiin valittu kriitikko on nostanut ehdokkaita. Vuoden 2025 esiraatiin kuuluivat kulttuuritoimittajat ja kriitikot Irmeli Haapanen (Turun Sanomat), Maria Jyrkäs (Lapin Kansa), Teppo Kulmala (Savon Sanomat), Anna-Mari Laulumaa (Keskisuomalainen) ja Tuomas Rantanen (Voima-lehti).
ESITYS TUO YKSINÄISEN NUOREN ÄÄNEN NÄYTTÄMÖLLE JA ETSII UUSIA TEATTERI-ILMAISUN KEINOJA
Julius – kaukaisella tähdellä oman päänsä sisällä –esitys sai ensi-iltansa 15.2.2024 Rovaniemen Teatterissa. Tuotanto tehtiin yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston kanssa oppilaitosten yhteisessä Virtuaalituotantostudioteknologiat-hankkeessa. Esitys oli myös osa Taidetestaajat -kulttuurikasvatusohjelmaa.
Lapin Kansan Jyrkäs perustelee valintaansa seuraavasti: ”Esitys antaa äänen yhdelle tämän ajan väärinymmärretyimmistä hahmoista: yläkouluikäiselle yksinäiselle pojalle – ja siten tuo näyttämölle uskottavan nykypäivän nuoren.
Se auttaa nuoria käsittelemään oman elämänsä vaikeita asioita, houkuttelee heitä teatterin pariin ja tuulettaa paikoin ummehtunuttakin teatterikäsitystä.
Esitys etsii rohkeasti uusia teatteri-ilmaisun keinoja yhdistämällä perinteiseen puhenäytelmään virtuaaliteknologiaa. Tärkeässä osassa on virtuaalinen roolihahmo, joka puhuu, liikkuu ja reagoi reaaliajassa. Koko esillepano on mykistävä: pienelle näyttämölle on tuotu koko universumi.
Juliuksen teema on silti iäton ja ajaton, ja esitys koskettaa niin nuorta kuin vanhaa katsojaa”.
Rovaniemen Teatterin taiteellinen johtaja Riku Innamaa kuvailee puolestaan tuotantoa ja Thalia-ehdokkuutta seuraavasti: ”Julius oli huikea esitys eristäytyneen teinin matkasta kohti inhimillistä yhteyttä. Sen toteuttamisessa nuoret ja kokeneemmat tekijät yhdistivät hienosti voimansa. Tuntuu erittäin merkitykselliseltä että teos on nyt ehdolla Thalia-palkinnon saajaksi”.
Linkit Tinfon uutisiin: