Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatteri on avannut haun seuraavalle taiteelliselle johtajalle. Nykyinen taiteellinen johtaja Riku Innamaa ei siis käytä optiovuosiaan, vaan hänen kolmivuotinen sopimuksensa päättyy näytäntövuoteen 2025-2026. 

”Olen päättänyt henkilökohtaisista syistä, että en käytä optiovuosiani. Aika Rovaniemellä on ollut kovin antoisaa, mutta nyt on aika toisenlaisten suunnitelmien”, Innamaa kertoo. 

Innamaa on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2005 ja ohjannut sen jälkeen lukuisissa teattereissa. Rovaniemen teatterin taiteellisena johtajana hän on toiminut syksystä 2023 lähtien. Viimeisinä töinään pestissään Innamaa ohjaa syksyllä ensi-iltansa saavat esitykset Aalloilla, Tiitiäisen satupuu sekä Vesisaaren Alma. 

”Vesisaaren Alma kertoo Reidar Särestöniemen äidin tarinan. On tuntunut merkitykselliseltä päästä vielä tähän produktioon mukaan. Siinä yhdistyy monia asioita, jotka minua taiteellisessa työssä erityisesti kiinnostavat”, Innamaa sanoo.

Rovaniemen Teatteri etsii seuraavaa taiteellista johtajaa jälleen kolmivuotiseen johtajasopimukseen, johon sisältyy mahdollisuus kahteen optiovuoteen. Vastaava järjestely on teatterin toiminnanjohtaja Miikka Keräsen mukaan alalla nykyisin vallalla oleva käytäntö.

”Taiteellisen johtajan tehtävä on vastata ohjelmistosuunnittelusta ja johtaa teatterin taiteellista toimintaa. Etsimme nyt henkilöä, joka ymmärtää mitä tarkoittaa olla arktinen päänäyttämö – ei syrjässä, vaan suunnannäyttäjä. Valittava henkilö on keskeisessä asemassa myös siinä, että löydämme uusia keinoja houkutella myös seuraavat sukupolvet teatteritaiteen pariin”, Keränen summaa. 

Rovaniemen Teatterin syksyn 2025 esityskausi käynnistyy syyskuussa, jolloin on luvassa peräti kolme ensi-iltaa: Vesisaaren Alma (3.9.), Viulunsoittaja katolla (18.9.) ja Aalloilla -draamallinen konsertti (24.9.). Syksyn ohjelmistoon kuuluvat myös Pörrö (25.9.), Tiitiäisen satupuu (4.10.) ja Saiturin joulu (26.11.). Seuraavan taiteellisen johtajan ohjelmistosuunnittelu alkaa näkyä vuonna 2027.

 

TYÖPAIKKAKUVAUS

Etsimme Rovaniemen Teatterille seuraavaa taiteellista johtajaa, joka ymmärtää mitä tarkoittaa olla arktinen päänäyttämö – ei syrjässä, vaan suunnannäyttäjä. Etsimme henkilöä, jolla on rohkeutta luoda uutta, herkkyyttä kuunnella yleisöään ja näkemystä rakentaa tulevaisuutta, jossa pohjoinen taide kuuluu ja näkyy myös valtakunnallisesti.  

Rovaniemen Teatteri – Lapin Alueteatteri on alueellinen teatteritaiteen toimija. Kotimme ja tuleva työpisteesi sijaitsee Rovaniemellä Alvar Aallon suunnittelemassa Lappia-talossa. Palveluksessamme on noin 50 teatterialan erikoisosaajaa, jotka tuottavat korkeatasoista teatteritaidetta Suomen arktisella päänäyttämöllä. Meille asiakaslähtöisyyden lisäksi tärkeää on yhdessä tekeminen ja arvostava työkulttuuri.

Työtehtävässäsi

  • johdat teatterin taiteellista toimintaa ja teet ohjelmistosuunnittelua,
  • vastaat ohjelmiston taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta,
  • toimit taiteellisen henkilöstön esihenkilönä, 
  • annat taiteellisen työpanoksen kahteen (2) teatterin produktioon vuosittain,
  • kehität teatterin toimintaa strategian mukaisesti yhdessä teatterin toiminnanjohtajan kanssa,
  • ylläpidät sekä vahvistat alan verkostoja, ja 
  • olet mukana löytämässä keinoja, joilla myös seuraava sukupolvi löytää tiensä katsomoon eli uskallat kysyä: mitä muuta teatteri voisi olla täällä, tänään, meille?  

Hakijalta edellytetään

  • tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai muuten hankittua tarvittavaa taiteellista kokemusta, 
  • näyttöjä korkeatasoisesta taiteellista työskentelystä, 
  • vuorovaikutus-, yhteistyö- ja johtamistaitoja, sekä
  • innokkuutta, näkemyksellisyyttä ja idearikkautta.

Katsomme eduksi

  • kokemuksen ohjelmiston suunnittelusta,
  • osoitukset erinomaisista esihenkilö- ja ongelmanratkaisutaidoista, 
  • tuntemuksen alalla sovellettavista työehtosopimuksista, 
  • neuvotteluosaamisen ja taloudellisen ajattelun, 
  • kokemuksen suuria yleisöjä puhuttelevista tuotannoista, kuten musiikkiteatterista sekä
  • kyvyn tehdä monialaista yhteistyötä. 

Tarjoamme sinulle

  • teatterialan mukaisen palkan: hakijasta riippuen 4500-5500 €/kk,
  • ainutlaatuisen työympäristön ja työyhteisön arktisessa pääkaupungissa,
  • näköalapaikan teatterialalla ja tilaisuuden toimia tulevaisuuden teatteritaiteen tekijänä, sekä
  • laajan työterveyden, Epassin sekä teatterin omat henkilökuntaedut.

Jos koet olevasi etsimämme näkemyksellinen, rohkea ja innostava tekijätyyppi, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi meille PDF-muodossa otsikolla ”HAKEMUS TAITEELLISEKSI JOHTAJAKSI” viimeistään 29.8.2025 klo 12.00. Hakemukset lähetetään toiminnanjohtaja Miikka Keräselle osoitteeseen miikka.keranen@rovaniementeatteri.fi. 

Haastattelut järjestetään syyskuussa 2025. Haastatteluun kutsuttaville voidaan lähettää ennakkotehtävä. 

Työ alkaa 3.8.2026 tai sopimuksen mukaan.  Johtajasopimus on aluksi kolmen (3) vuoden määräaikainen, jonka jälkeen mahdollisuus kahteen (2) optiovuoteen. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä voit kysyä 4.8.2025 alkaen toiminnanjohtaja Miikka Keräseltä sähköpostitse miikka.keranen@rovaniementeatteri.fi tai puhelimitse 040 660 9961, tai taiteellinen johtaja Riku Innamaalta sähköpostitse riku.innamaa@rovaniementeatteri.fi tai puhelimitse 040 186 1068. 

Työntekijän valinnassa painotetaan henkilön soveltuvuutta tehtävään, sekä kokemusta tehtävän hoidon kannalta hyödyllisistä osa-alueista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi koulutus, työkokemus, kielellinen osaaminen, suoritetut kurssit ja luottamustoimet. Valintaperusteina ei oteta huomioon tehtävien hoitamiseen liittymättömiä seikkoja, kuten henkilön sukupuolta, ikää, etnistä taustaa, kansalaisuutta, vakaumusta, poliittista mielipidettä, seksuaalista suuntautumista, raskautta tai vammaisuutta.

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Miikka Keränen
miikka.keranen@rovaniementeatteri.fi