Lappia-talo on tänä vuonna 50-vuotias. Juhlavuoden kunniaksi Rovaniemen Teatteri ja Lapin kamariorkesteri ovat yhdistäneet voimansa ja Tieva-näyttämöllä nähdään teos Aalloilla, joka yhdistää klassisen musiikin konsertin puheteatteriin. Esityksiä on viisi keskiviikosta perjantaihin 24.-26.9.2025 välisenä aikana.

Ohjaaja Riku Innamaan ja Elissa Aallon roolissa nähtävän näyttelijä Helka Periahon käsikirjoitus pohjautuu Pauliina Saloniuksen ja Mia Vuorelan tekstiin. Puvut on suunnitellut Paula Varis ja lavastuksen työryhmä. Musiikin ovat suunnitelleet Anna Laakso, Abel Puustinen, Aino Kurki ja Jussi Launonen, ja orkesterin intendenttinä toimii Aino Kurki.

Aalloilla -teoksen harjoitustilanne. Kohtausharjoituksissa vain osa työryhmästä on paikalla.

Draamallinen konsertti Aalloilla on kuuluisan arkkitehtimiehensä Alvar Aallon varjoon jääneen, Rovaniemellä varttuneen Elissa Aallon elämäntarina. Elissa suunnitteli monia rakennuksia ja johti Lappia-talon rakentamista.

– Talon avajaisissa maaherra sanoi puheessaan, että Rovaniemi oli tuhottu kaupunki ja Lappia-talo on majakka, usko tulevaan.  Se on kaunis ja hieno ajatus, näyttelijä Helka Periaho sanoo.

Esityksen musiikista vastaa Lapin kamariorkesteri. Ohjelmistotyöryhmä on suunnitellut käsikirjoituksen pohjalta konserttiin perinteistä ja modernia taidemusiikkia Sibeliuksesta ja Mendelssohnista Outi Tarkiaiseen ja John Cageen. 

 Draamallisessa konsertissa musiikin rooli on erilainen kuin teatterissa yleensä. Musiikki inspiroituu tekstistä ja teksti musiikista, mutta musiikkiteokset ovat myös omia itsenäisiä taideteoksiaan. Teksti ja tarina vievät kuuntelukokemuksen äärelle kenties eri tavalla kuin perinteisessä konsertissa, Lapin kamariorkesterin pianisti Anna Laakso iloitsee.

Aalloilla

Ensi-ilta Rovaniemen Teatterin suurella Tieva-näyttämöllä keskiviikkona 24.9.2025 kello 18.00
Muut esitykset:
torstai 25.9. kello 12:00
torstai 25.9. kello 18:00
perjantai 26.9. kello 12:00
perjantai 26.9. kello 19:00

Ohjelma

Ida Moberg, Soluppgång, Orkesterisarjasta Soluppgång, sov. Luukas Hiltunen
Erkki Melartin, Perhosvalssi op. 22 nro 17, Prinsessa Ruususesta
Jean Françaix, Quatuor pour cor anglais, violon, alto et violoncelle, I Allegro vivace
Lotta Wennäkoski, Päärme, 2014–15
Leevi Madetoja, Elegia op. 4 nro 1, Sinfonisesta sarjasta op. 4
Sebastian Fagerlund, Autumn Equinox, III Agitato con forza ma espressivo
Oskar Merikanto, Valse lente op. 33, sov. Panu Pärssinen / Arthur Fuhrmann / Abel Puustinen
John Cage, Living Room Music, To Begin, Melody, End
Felix Mendelssohn, Sinfonia nro 4 A-duuri op. 90 “Italialainen”, 1. Allegro Vivace, sov. David Walter
Outi Tarkiainen, Trois poèmes, II Désir
Arvo Pärt, Für Alina
Jean Sibelius, Sinfonia nro 2 D-duuri op. 43, IV Finale, sov. Iain Farrington / Michael Grant.

Työryhmä

Käsikirjoitus: Pauliina Saloniuksen ja Mia Vuorelan käsikirjoituksen pohjalta Riku Innamaa ja Helka Periaho
Ohjaus: Riku Innamaa
Pukusuunnittelu: Paula Varis
Lavastussuunnittelu: Työryhmä
Valosuunnittelu: Tatu Ollikainen ja Veli-Matti Timoskainen
Äänisuunnittelu: Pekka Mikkola
Naamioinnin suunnittelu: Kaisa Mylläri
Musiikinsuunnittelu: Anna Laakso, Abel Puustinen, Aino Kurki ja Jussi Launonen
Orkesterin intendentti: Aino Kurki
Roolissa: Helka Periaho
Orkesteri:
I viulu: Abel Puustinen (I konserttimestari), Iida Mojzer (II konserttimestari), Nina Ronkainen, Katja Wieck
II viulu: Hanna Parviainen, Riikka Silvonen ja Ulla Hakoköngäs
Alttoviulu: Hanna Pakkala, Jussi Launonen ja Melanie Wadd
Sello: Lauri Angervo ja Juuli Holma
Kontrabasso: Heidi Rahkonen
Huilu: Heli Haapala
Oboe ja Englannintorvi: Sara Hakaste
Klarinetti: Pekka Niskanen
Fagotti: Áron Mojzer
Käyrätorvi:Oliver Davis
Piano: Anna Laakso
Esitysoikeudet: Pauliina Salonius

Linkki esitykseen: https://rovaniementeatteri.fi/esitys/aalloilla/