Suomalaisen lastenkulttuurin uranuurtajan Kirsi Kunnaksen klassikkoteokseen perustuva Tiitiäisen satupuu saa ensi-iltansa Rovaniemen Teatterin vinttinäyttämö Kerolla lauantaina 4.10. Musiikkipitoisen pienten lasten esityksen ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Riku Innamaa ja lavastus- ja pukusuunnittelusta vastaa Paula Varis.
”Paula on luonut esitykseen aivan ihastuttavan maailman, leikkisän ja sadunomaisen”, kuvailee ohjaaja Riku Innamaa työparinsa kädenjälkeä.
Vuonna 1956 ilmestyneen teoksen lastenrunot ovat täynnä värikkäitä ja omaperäisiä hahmoja, jotka ovat ilahduttaneet suomalaisia jo sukupolvien ajan. Haitula, Jaakko Vaakko Vesirotta, Herra Pii Poo, Tunteellinen siili ja monet muut kirjan hahmot heräävät eloon Olli Haatajan ja Helka Periahon esittäminä. Lavalla nähdään myös esityksen musiikista vastaava Henri Haakana haitareineen.
”Tiitiäisen satupuu on kunnianosoitus mielikuvituksen rajattomalle voimalle”, kertoo ohjaaja Innamaa ja jatkaa: ”Tuntuu hienolta, että lasten ensikosketus teatteriin voi tapahtua tällaisen suomalaisen kulttuuriperinnön perusteoksen parissa”.
Kerolla ja kiertueella eri versiot esityksestä
Tiitiäisen satupuu nähdään vinttinäyttämö Kerolla ensimmäisen kerran lauantaina 4.10. kello 18:00. Loppuvuoden aikana esityksiä on useita kertoja viikossa.
Esitys lähtee myös maakuntakiertueelle. Kiertue-esitykset toteutetaan yhdessä Piste Kollektiivin kanssa, joten maakuntien näyttämöillä Tiitiäisen satupuussa nähdään myös sirkustaiteilijat Aapo Honkanen ja Milla Jarko, ja sirkussuunnittelusta ja -ohjauksesta vastaa Henna Kaikula. Sirkustaitelijoiden työ toteutuu Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Syksyn aikana klassikkoteoksen hahmot vierailevat Kittilässä, Äkäslompolossa, Kolarissa, Pellossa, Ylitorniolla, Keminmaassa, Simossa, Torniossa, Sodankylässä, Savukoskella, Sallassa ja Pelkosenniemellä.
TIITIÄISEN SATUPUU
Ensi-ilta Rovaniemen Teatterin Kero-näyttämöllä lauantaina 4.10.2023 kello 18:00
Kirjailija: Kirsi Kunnas
Ohjaus: Riku Innamaa
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Paula Varis
Äänisuunnittelu: Tatu Ollikainen ja Eero Rautio
Valosuunnittelu: Miksa Koponen
Naamioinnin suunnittelu: Maikki Kolistaja
Esitysoikeus: Kirsi Kunnaksen perikunta / Martti Syrjä
Rooleissa: Olli Haataja, Helka Periaho ja Henri Haakana