Saivo-klubille pärähtää tulevana kevätkautena kolme artistia keikalle!

Saivo-klubbailun starttaa nouseva tähti Lyyti. Lisäksi keväällä nähdään suomi-räppiskenessä toistakymmentä vuotta vaikuttanut Asa DJ Polarsoulin kanssa. Huhtikuun lopulla lavan valtaa vielä pohjoisen suomiräpin ääni, Sodankylästä lähtöisin oleva Stepa!

Saivo-klubin esitykset ovat myynnissä välittömästi. Liput voit ostaa ennakkoon hieman huokeammalla hinnalla teatterin lippukaupalta tai verkkokaupasta. Lipunhinnat ovat 23-30€. 

Saivo-klubin tapahtumissa on seisova katsomo. Saivo-klubin ovet aukeavat kello 21:00. Tapahtumat ovat esteettömiä.

Juuri neljännen albumiinsa julkaissu Lyyti saapuu perjantaina 30. tammikuuta Saivo-klubille.

Lyytin musiikkia kantaa puhuttelevat ja herkät sanoitukset sekä upea ja loistelias soitto ja tuotanto. 

Kolme Emma-ehdokkuuttakin saanut Lyyti tuo Saivo-klubille niin koskettavat kuin iloiset laulunsa sekä mukaansatempaavan tunnelman, johon pääsee haltioituneena uppoutumaan ja eläytymään mukana. 

Asa, Avain, Asamasa sekä Aatsipoppa artistinimilläkin tunnettu Mats Nyckelström saapuu yhdessä DJ Polarsoulin kanssa Saivo-klubille torstaina 2. huhtikuuta.

Jo toistakymmentä vuotta musiikkiuraansa tehneenä artisti on alusta asti kulkenut omia polkujaan.

Artistia onkin kutsuttu suomiräpin uudisraivaajaksi, jonka teksteissä huumori ja folkrunous yhdistyvät yhteiskunnallisten teemojen alla. 

Stepan levyjulkkarikiertue saapuu Rovaniemen teatteriin 24. huhtikuuta!

Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisee uuden albumin ’Minä tiedän miksi häkkilintu laulaa’ keväällä 2026. Rakastetun räppärin 12. pitkäsoittoa seuraa messevä levyjulkkarikiertue, joka saapuu Rovaniemen teatteriin torstaina 24. huhtikuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä.

Lämminhenkisyydestä tunnettu Stepa toivoo saavansa tulevalla albumillaan kanssaihmiset sekä hymyilemään että ajattelemaan. Lähes 20 vuotta suomiräpin ytimessä operoinut artisti tietää miksi häkkilintu laulaa ja hänen tekstinsä käsittelevät usein kaikkea sitä mikä tekee ajasta auringon alla niin hemmetin douppia.

Albumin ensimmäinen singlejulkaisu, lokakuussa ilmestynyt ‘Tärkeä hetki suomiräpille’ on artistille ominaisen riemastuttava kappale, jossa Stepan räpit liekehtivät Pehmee Goon leveästi funkkaavan biitin päällä vastustamattomasti.

“On vaan niin hienoa olla vielä täällä, niin musiikkikentällä kuin elämässä ylipäänsä. Joka päivä tuntuu sisältävän tuhat asiaa, joista voi olla kiitollinen” – Stepa