Suuren Tieva-näyttämön kevätkauden ensimmäinen ensi-ilta on Annikki Kariniemen romaaniin perustuva Salakaato. Esitys saa ensi-iltansa lauantaina 7.2.2026 klo 18.00.
Salakaato nähtiin Rovaniemellä 50 vuotta sitten, ja se on kautta aikain Rovaniemen Teatterin katsojien toivotuin uusinta. Nyt Kariniemen romaani saa toisen tulemisen teatterin lavalla ohjaaja Miisa Lindénin uuden dramatisoinnin myötä.
Musiikkipitoinen teos on monitasoinen, värikkäästi etenevä ja ehdottomasti kaikenlaisia ihmisiä ymmärtävä yhteisökuvaus köyhän pientilallisen tekemästä hirven salakaadosta ja sen seurauksista lappilaisessa kyläyhteisössä.

Eriarvoisuus oli silmiinpistävää tarinan ilmestymisen aikaan ja on sitä nyt. Toisilla on varallisuutta yli oman tarpeen, toisten on vaikea selviytyä jokapäiväisestä elämästä. Jakautuminen ”kahden kerroksen väkeen” on jälleen tätä päivää. Myös luottamuksen puute valtaapitäviin on tuttua ajassamme.

”Kovuus, kateus ja katkeruus synnyttävät railoja ihmisten välille. Tänäkin päivänä. Ja kuitenkin me kaikki tiedämme, että parempi yhdessä kuin yksin. Ihminen tarvitsee toista, toisia”, kuvailee ohjaaja Miisa Lindén esityksessä käsiteltäviä teemoja.

Teoksen lavastus- ja pukusuunnittelijana vierailee Kati Lamppu ja musiikin sävellyksestä vastaa Siiri Partanen ja Minna Siitonen. Rooleissa nähdään Kari Koivukangas, Kirsi Kärnä, Markku Lukka, Paula Miettinen, Siiri Partanen, Minna Siitonen, Marko Syysmaa, Maritta Viitamäki (vierailija) ja Timo Vuento.

SALAKAATO
Ensi-ilta Rovaniemen Teatterin suurella Tieva-näyttämöllä lauantaina 7.2. klo 18:00
TYÖRYHMÄ
Alkuperäisteos: Annikki Kariniemi
Dramatisointi ja ohjaus: Miisa Lindén (vierailija)
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Kati Lamppu (vierailija)
Musiikin sävellys ja sovitus: Siiri Partanen ja Minna Siitonen
Naamioinnin suunnittelu: Kaisa Mylläri
Valosuunnittelu: Veli-Matti Timoskainen
Äänisuunnittelu: Pekka Mikkola
Rooleissa: Kari Koivukangas, Kirsi Kärnä, Markku Lukka, Paula Miettinen, Siiri Partanen, Minna Siitonen, Marko Syysmaa, Maritta Viitamäki (vierailija) ja Timo Vuento
Esitysoikeus: Kariniemen perikunta ja Miisa Lindén
Kuvat: Petri Teppo