“Ja vii, kuu, see, kaa,” kapellimestari Minna Siitonen kuiskaa suuren Tieva-näyttämön reunalla. Kuusihenkinen bändi alkaa soittaa ja esirippu nousee. Jälleen aloitetaan yksi ilta Nunnia ja konnia –musikaalikomedian nunnaluostarin rauhassa ja kaupungin katujen ja baarien sykkeessä. Maailmojen törmätessä yökerholaulaja Deloriksen on selviydyttävä tilanteesta, jos toisestakin.

Kaikkea lavalla tapahtuvaa säestää kosketinsoittimia soittavan kapellimestari Minna Siitosen lisäksi viiden hengen bändi vaihtuvalla kokoonpanolla. Bändissä soittavat Kaisa Ristiluoma / Anna Laakso (piano/kosketinsoitin), Hannu Mikkola (huilu ja saksofonit), Henri Haahti / Johannes Ruotsalainen (trumpetti ja flyygelitorvi), Mikko Silander (rummut ja kellopeli) sekä Jarmo Saitajoki (bassot). ”Musikaaliin kuuluu ehdottomasti livebändi. Näin suuressa teoksessa on etua, että saa ympärilleen muusikoita, joiden kanssa on soittanut paljon jo aiempina vuosina”, Minna kiittelee.

Mikko Silander

Discoa, gospelia ja Disneyä

Rovaniemen Teatterin kauden 2022-2023 suursatsaus Nunnia ja konnia perustuu alunperin 1990-luvun elokuvaan Sister act. Musikaaliversion ensi-ilta oli vuonna 2006 Kalifornian Pasadenassa. Musikaalin on käsikirjoittanut pariskunta Cheri ja Bill Steinkellner. Gospelia, soulia ja discoa soivat musiikit on sanoittanut Glenn Slater ja säveltänyt erityisesti Disney-musiikeista tunnettu Alan Menken. Suomennos on Heikki Sankarin sekä Kristiina ja Jussi Vahvaselän käsialaa. “Pidän todella paljon Alan Menkenin luomasta sävelkielestä – musiikki on todella mukaansatempaavaa. Kappaleiden rytmi menee nopeasti jalan alle ja teemat ovat tarttuvia. Suuri kiitos Jussi Vahvaselälle, jonka tekemät sovitukset saimme käyttöön tänne meille,” kertoo kapellimestari Minna.

Henri Haahti (vas.), Minna Siitonen ja Kaisa Ristiluoma

Nunnia ja konnia –esityksen lavasteet ovat jättimäisen suuria – niin suuria kuin Tieva-näyttämön tilat antavat myöten. Lavasteiden koon sekä näyttämökuvan vaihtuvuuden vuoksi turvallisin paikka bändille on näyttämön sivussa. Suuren Tieva-näyttämön sivussa on mustalla verholla erotettu alue, jossa muusikot soittavat lähes kolmituntisen esityksen kaikki kappaleet.

Kuka on Elviira?

”Tässä esityksessä oli niin hienoja ja herkkiä soundeja, että ostin uuden soittimen. Tässä on alttosaksofoni nimeltä Elviira”, Hannu Mikkola esittelee. ”Odotin, että sieltä olisi tullut joku Deloris”, nauraa Henri Haahti viitaten musikaalikomedian päähenkilöön. ”The Hot Lip Horns” –torviryhmällä, jonka muodostavat Haahti ja Mikkola, on takana yhteisiä musisointivuosia jo vuosikymmenten ajalta. Musikaalissa Haahti vuorottelee soittovuoroja Johannes Ruotsalaisen kanssa. Tuplamiehitys on myös pianossa/koskettimissa, jonka ääressä nähdään Kaisa Ristiluoma ja Anna Laakso. Bassoa sekä kontrabassoa soittava Jarmo Saitajoki sekä rumpujen takana istuva Mikko Silander jammailevat jokaisessa musikaalin esityksessä. Kapellimestari Minnan paikka on kosketinsoittimen takana, reunimmaisena. Minna myös vilahtaa lavalla esityksen aikana tv-kuuluttajan roolissa.

Etualalla Henri Haahti, takana Hannu Mikkola ja Kaisa Ristiluoma

Bändikokoonpano on aseteltu tarkasti niin, että kaikki soittajat näkevät sekä toisensa, että Minnan. Lisäksi keskellä on monitori, josta muusikot seuraavat tapahtumia lavalla. Monitorin, korvamonitorin sekä kaiuttimien avulla bändin jäsenet ovat koko ajan perillä siitä, missä kohdissa musiikki soi. Ammattimuusikkojen osaamisen sekä lukuisten harjoitusten ansiosta nuotit osuvat kohdalleen ja esitys kuulostaa ilta toisensa jälkeen yhtä upealta.

“Mulla on sisar rinnallain”

Musikaalin lauluissa mennään äärilaidasta toiseen. Nunnakuorolaisten gospel-kappaleet saavat rinnalleen discobiittejä sekä herkkiä balladeja. Moniulotteisen musiikkimaailman saavat aikaan useat vaihtuvat soittimet. Bändissä soittaa kerrallaan kuusi muusikkoa, on bänditilassa lukuisia soittimia. Löytyy mm. flyygelitorvi, kellopeli, kontrabasso ja erilaisia perkussiosoittimia. Sähköpianot muuntautuvat kirkkouruista jousiorkesteriksi ja monipuolisesta rumpusetistä lähtee rauhallisten balladien ohella kunnon discojumputusta.

Jarmo Saitajoki

Vaikka esitys on musikaali, bändilläkin on muutama hengähdyshetki esityksen aikana. Pidemmät dialogikohtaukset käytetään hyödyksi ja niiden aikana bändiläiset ehtivät mm. huoltaa soittimia tai järjestää nuotteja. Toisaalta välillä soittimia vaihdetaan lennosta kesken kappaleen. Nopeasta temposta huolimatta bändinurkassa vedetään koko esityksen ajan yhtä köyttä. Tiiviin harjoitus- ja esityskauden aikana esityksen musiikit, lyriikat ja myös repliikit ovat painuneet muusikoiden selkärankaan. Yksi jos toinenkin muusikoista intoutuu välillä tulkitsemaan eri rooleja verhojen takana. Bändin jäsenillä on myös omia koreografioita, joita esitellään paitsi vierailevalle markkinoijalle, myös bänditilassa piipahtaville näyttelijöillekin. Koko työryhmä on selkeästi hitsautunut yhteen ja musikaalin sanoma sisaruuden ja yhteisön voimasta näkyy ja kuuluu aina takariviin asti!

Vielä ehdit nähdä kauden teatteritapauksen, osta liput täältä!